täydellisen tyytyväisyyden hetki

Tänään ääni ajatusteni perukoilta ilmaisi, että nyt on hyvä. Kaikki on niinkuin pitääkin olla. Onnellisuuden ryöppy kävellessäni tyksin palon runtelemaa käytävää valkotakki päällä. Tunne, että mikään ei voisi juuri nyt olla tämän paremmin. Tunteeseen ei ollut mitään erityistä syytä juuri sillä hetkellä, mutta tunsin rakastavani elämää. Päivän paras hetki.

Tunteen alkulähteeseen liittyi varmasti eilinen, jolloin tunsin olevani tärkeä. Oli kastajaiset. Minä jouduin lähtemään aikaisin ja se harmitti. Kaikki muut olivat iloisessa nousuhiprakassa, joten sain lähtiessäni paljon haleja ja hymyjä. Se ilahdutti. Tunsin, että minun mukana olollani oli jotain merkitystä. Minusta välitettiin.

Viime kevään paras päätös oli ryhtyä jälleen tuutoriksi. Tuttavapiirini on laajentunut hurjasti.

kohtaa unesi

Tänään oli taas yksi niistä päivistä, jolloin muistelin nähneeni tapahtumat jo joskus aiemmin. Yleensä näitä miettiessä tulen lopputulokseen, että olen nähnyt unta vastaavasta tapahtumasta. Tänään muistelin, että uni oli ollut valtavan outo. Sitten mietin itse tilannetta, jossa tunne tuli, ja tajusin senkin olevan tavallaan outo. Jos en tietäisi miksi olen tässä juuri nyt, en keksisi sille heti loogista syytä.

Ajattele, että olet nähnyt unen vuosia sitten. Uni aivan tavallisesta päivästäsi. Mitä kaikkea on muuttunut? Kuvittele, että sinut heitetään tavalliseen elämääsi, mutta et tiedä mitä muutaman vuoden aikana on tapahtunut. Se tuntuisi varmasti oudolta. Olisit paikoissa, joita et tiennyt olevan olemassa. Aurajoessa olisi valtavia lintuja ilman mitään selitettävää syytä. Suhteesi ihmisiin olisi erilainen kuin mihin olet tottunut. Kaikki olisi jotenkin erilaista, mutta et osaisi selittää miksi.

Millä tavoin suhtautumisesi asioihin on muuttunut? Miten aika on sinua muovannut?

halujen maailma

Olen vahvasti sitä mieltä, että ihmisen pitää tietää, mitä haluaa ja pyrkiä siihen. Silloin ollaan jo lähellä onnellisuutta. Vaikka pyrkimystä ei olisi täytetty, niin jo tieto siitä, mitä haluaa, tuo osan onnea. On jotain mitä tavoitella, jotain mihin pyrkiä. Ei tarvitse seilata päämäärättömästi (vaikka sekin toisaalta on välillä kivaa) vaan on jotain mitä tavotella.

Ja juuri äsken minun päähäni iskostui hyvin vahva ajatus: minä haluan ullakkohuoneiston! Törmäsin lärvärissä kuvaan, joka oli otettu ullakkohuoneistossa. Saman hetkenä, jona tämän huomasin, minulle iski valtava kateus. Melkein jo menin vuokraoveen tai vastaavaan etsimään unelma-asuntoa. Kyllä, ullakkohuoneiston takia suostuisin muuttamaan tästä kämpästä pois. Jopa vaikkei siellä olisi parveketta, luulen.

Miksi ullakkohuoneisto? Minusta ne ovat aina olleet kivoja. Tästä voisi myös vetää johtopäätöksen, että minulle iski yhtäkkinen koti-ikävä, koska äidin luona huoneeni on melkein laskettavissa ullakkohuoneistoksi (ja muistelisin mitanneeni huoneeni jopa isommaksi kuin nykyinen kahdeksantoista neliöiseni). Joskus mittailin siellä huonettani ja tulin tulokseen, että se riittäisi pinta-alaltaan minulle hyvin. Todistin sen todeksi.

Miksi haluaminen muka sitten on niin tärkeää? Ehkä se on minulle kuin matka elämäntarkoitukseen. Etappi etapilta saavutan jotain, mitä haluaisin. Lopulta ehkä löytyy myös se, mitä elämältä noin yleensä ottaen haluan. Loppuen lopuksi juuri nyt minulla ei ole mitään, mitä yrittäisin oikein kovasti tavoitella. Olen sysännyt kaiken kauemmas osastoon "sitten joskus saavutettavia toiveita". Sinne kuuluu isompi asunto, puutarha, mies, perhe ja ties vaikka mitä. Juuri nyt haluan vain asua pienessä opiskelijanurkkauksessani. Kuitenkin tämä on taatusti se, mitä myöhemmin tulen muistelemaan. Pieni tilaihmeeni, jonne kaikki ovat aina tervetulleita teelle ja sympatialle. Paikka, jonne mahtuu mitä vain ja jossa voi tehdä mitä vain. Juuri tällä hetkellä tämä on minun paikkani tässä maailmassa.

tunne itsesi.

Lukiossa fanitin kahta kirjallisuuden hahmoa: Nuuskamuikkusta ja kapteeni Koukkua. En koskaan ajatellut asiaa sen kummemmin. Nuuskamuikkusen ajatusmaailma oli minusta hieno (fanitin kirjojen Nuuskamuikkusta, en sarjakuvien tai animaation) ja kapteeni Koukku oli minusta väärinymmärretty ja sympaattinen henkilöhahmo, joka oli ennenkaikkea merirosvo. Vasta nyt olen ymmärtänyt varsin ilmiselvän yhteyden näiden hahmojen välillä: molemmat ovat vapaita.

Lopulta ihailin varmasti tuota vapautta. Oma elämäni oli tuolloin kaikkea muuta kuin vapaata, sillä olin kalehdittu materiaan, ihmisiin, odotuksiin, rutiineihin... tavalliseen elämään. Olisin halunnut olla merirosvo: kiertää meriä, mennä minne tuuli puhaltaa ja minne mieli. Olisin halunnut kiertää maailmaa Nuuskamuikkusena: lähteä pois, kylvää hattivatteja, kulkea vuodenaikojen mukaan ja unohtaa kaiken materian. Lisäksi Nuuskamuikkusella ja Koukulla on toinenkin vahva yhdistävä tekijä: rakkaus omaan hattuunsa.

Olen pienestä asti ollut häviäjien puolella. Olen halunnut kannustaa niitä, joita muut eivät kannusta. Tämäkin tavallaan yhdistää kahta idoliani, sillä Nuuskamuikkusella ei ole paikkaa minne hän todella kuuluisi ja kapteeni Koukku on kaikista muista merirosvoista poiketen hyvätapainen ja viisas. Kaksi väärinymmärrettyä hahmoa, joita minä halusin ymmärtää.

Tämä toimii pitkänä johdantona elämään yleensä. On vaikea tietää mitä haluaa. Muita katsellessa ymmärtää mielestään hyvin esimerkiksi kumppanien samanlaisuuden. Oppii näkemään ihmisissä samanlaisia piirteitä ja huomaa muiden ihastuvan aina samantyylisiin ihmisiin. Tietää millaista ihmistä muille pitäisi hakea. Mutta entä omat haluni? Mikä yhdistää ihmisiä, joista minä pidän? Millaisiin ominaisuuksiin minä ihastun? Mihin minä kyllästyn? Mitä minä oikeasti haluan?

Jos tuntee itsensä, pystyy säätelemään elämäänsä helpommin ja pystyy ymmärtämään mitä haluaa. Kun ihastuu tiettyihin ominaisuuksiin, sulkee silmänsä muilta vähemmän miellyttäviltä asioilta. Mutta jos tämän sisäistää, pystyy rationalisoimaan tilanteen. Tietää mitä haluaa, mitä pelkää, mitä odottaa.

Itse on niin paljon vaikeampi nähdä ja myöntää itsestäänselvyyksiä omalla kohdalla.