ihme ja kumma

Miksi lapset ovat söpömpiä, jos eivät hymyile hammashymyä? Aikuisen aluille hammashymy sopii. Ehkä kyse on siitä, mikä näyttää luonnolliselta. Lapsilla tavallinen ja ujo hymy näyttää luonnolliselta, hammashymy teennäiseltä. Vaikka poikkeuksiakin näämmä löytyy. Katselen siis Hopeista harmonikkaa: alle 10 vuotiaita, jotka soittavat paremmin kuin minä. Joka tapauksessa takaisin hymyyn: oman ikäisteni keskuudessa itse pidän hammashymystä enemmän. Viimeksi eilen mietin ihmisiä, jotka hymyilevät liian vähän. Ainakin kuvissa. Itse voisin joskus hymyillä vaikka vähän vähemmänkin. Ehkä kyse on siitä, että haluan kuviin vaihtelua. Ja iloa. Jokainen aito hymy on kaunis.

Kauheeta katsoa, kun esiintyjän sormet tärisee. Itse en ole kummoinenkaan jännittäjä, mutta olen minäkin joskus yrittänyt soittaa haitaria tärisevin sormin. Se ei ole helppoa. Varsinkaan nopeissa kappaleissa.

Sitten filosofointia. Mietin eilen mikä on sairautta. Ketä pitää hoitaa terveydenhuollossa? Meillä on terveydenhuollon henkilöstöä, jotka jakavat huumeita. Missä vaiheessa huumeiden käyttö muuttuu omasta valinnasta sairaudeksi? Vai muuttuuko se? Onko se vain tila, jota on hoidettava, koska hoidotta jättäminen johtaisi tilan pahenemiseen?

Entä syömishäiriöiset? Anoreksia on ainakin osittain elämäntapa. Anorektikot harvoin suostuvat myöntämään, että mitään olisi vikana. Aliravitsemus muuttaa ajatuksenkulkua. Mutta jos ihminen, joka mieltää itsensä terveeksi, päätyy hoitoon, miten häneen voi vaikuttaa? Pakkosyöttö on ongelmallinen hoitomuoto. Voit todistaa ihmiselle, että jotain pitäisi tehdä, ottamalla laboratoriokokeita ja todistamalla asiaa numeerisesti. Vaan mitä sitten? Eivät ihmiset niistä oikeasti mitään ymmärrä. "Ai mun hemoglobiini on 80? Mitä sitten?"

Ihmisen yksilösuoja mahdollistaa, että saat oksentaa kaiken syömäsi ruoan pois. Saat myös tappaa itsesi. Ei kukaan voi sinua estää, ellet tule sitä kovaäänisesti huutelemaan. Eikä aina silloinkaan. Ja miksi ihmisiä, jotka eivät halua hoitoa ja ovat tyytyväisiä tilanteeseen, pitäisi hoitaa?

Taas tekee mieli soittaa ja harjoitella uusia kappaleita. Joka kerta sama juttu. Olen mää helppo.

pandaa ja ruokaa

Pari leffalippua vanhenee keskiviikkona, mikä pakotti minut katsomaan elokuvia. Lauantaina katsastin Klovnin ja tänään Kung fu panda 2:sen. Mielestäni leffoissa ei mene juuri mitään katsomisen arvoista. Klovni oli ihan hauska ralli, mutta mielestäni enemmän tv-leffa tai ylläri-DVD-osto kamaa. Loppu oli tosin niin mainio, että leffasta jäi kokonaisuudessaan hyvä mieli.

Mutta Kung fu panda! Se oli hauskanen. En tiedä miksi vierastin sitä, koska animaatiot ovat kuitenkin yleensä hauskoja. Noin jos mitään muuta "tää täytyy ehdottomasti nähdä leffateatterin musiikeilla ja isolla kankaalla" -tyyppistä leffaa ei juuri ole teattereissa. Ja eihän Turussa ole. Niinpä Panda yllätti positiivisesti! Tykkään katsoa 3D-leffoja sen takia, että haluan nähdä tekniikan kehittyvän. Haluan nimittäin uskoa, että 3D:tä parjataan ensin kauheasti ja sitten huomataan, että sehän on mainio erikoistehoste ja sitä kannattaa hyödyntää. Pandassa sitä oli hyödynnetty! Ei niinkään mitään "oi siistiä, hevosen kavio astuu mun päälle"-settiä vaan enemmänkin vaan hienostelua. Lyhyesti sanottuna: 3D oli jotain muutakin kuin hassut lasit nokalla ja päänsärkyä!

Joten ehkä 3D:stäkin saadaan vielä jotain hienoa aikaiseksi. Vähän kun kehittyy ja kaikki ei näytä enää vaan vähän kököltä. Tulevaisuudessa nauretaan ihmisten vastarintaa 3D:tä kohtaan. 

Lisäksi tulin talovahdiksi Ruskolle. Valtava nälkä kurni vatsassa, koska en ehtinytkään hakea leffaeväitä (netissä oli väärä kellonaika tai itse katsoin huonosti). Ja voi ihanuutta! Avaan jääkaapin ja siellä on vaihtoehtoja! Oma jääkaappini on jo pitkään ollut siinä tilassa, että poisheitettäviä ruokia on enemmän kuin syötäviä. Lähinnä koska en ole jaksanut käydä kaupassa. Tai jos olenkin, olen unohtanut kaiken. Mutta täällä oli kaikkea! Niinpä söin kaikkea.

miellytä itsesi mukavaksi.

Kortti.

Kiitos.

Pulloposti.

Kehu.

Hymy.

Kiinnostus.

Ihmisten miellyttäminen on tavattoman helppoa. 

Miksi muita tulee silti niin kovin harvoin miellytettyä? Miksei vaikka kortteja tule lähetettyä useammin? Minkä takia on niin vaikea kehua muita? Olemmeko me todella niin itsekeskeisiä? Vai olenko se oikeasti vain minä, joka ilahtuu niin pienestä ja niin paljon?

Jos joku antaa minulle jotain (melkein mitä tahansa), pidän sitä maailman suurimpana juttuna juuri sillä hetkellä. Itse kuitenkin voisin aivan yhtä hyvin antaa asioitani eteenpäin. Voisin antaa aivan samanlaisia asioita eteenpäin. Saamisesta koituva ilo on niin paljon suurempi kuin antajan harmi. Itse pidän myös antajan roolista. Se, että saan toisen iloiseksi, on minusta ihanaa. Silti en kovinkaan hanakasti jakele tavaroitani. Paitsi lainaksi.

Joku joskus sanoi minulle, että Suomessa ihmiset eivät kehu tuntemattomien ihmisten hiuksia (jos ne ovat huomiota herättävät, jolloin kommentoiminen olisi luontevaa). Itse lisäisin siihen tämän hetkisellä kokemuksellani: paitsi kännissä. Silloinkin kommentit ovat yleensä enemmänkin... kyseenalaisia.

Tänään yritin ilahduttaa viittä ihmistä.

kahdeksasta neljään

Viimeisen kahden viikon aikana olen oppinut seuraavaa:

Minulle on äärimmäisen vaikeaa pukea kysymyksiä lyhyeen ja helppoon muotoon.
Tulkin välityksellä puhuminen on vaikeaa.
Ihmiset valehtelevat, liioittelevat ja kaunistelevat asioita. Paljon.
Psykiatrialla on liian vähän lääkäreitä.
Kahvihuonetta kannattaa hyödyntää.
Ihmisille voi puhua.
Ihmisille voi soittaa.
Ihmisiltä voi kysyä.

Puhuin tänään pitkät pätkät yhden hoitajan kanssa. Hän jäi lomalle. Minua harmitti. Huomasin pitäväni psykiatriasta. Juuri tänään huomasin, että olen oppinut jotain ja olen uskottava. Ainakin niin uskottava, että itse uskon itseeni, ja sehän on pääasia. Vielä kun ylityöt saisi jollain tavalla kuriin, niin kaikki olisi hyvin. Ensi viikolla voisin kerätä rohkeuteni ja kysyä onko minulle mitään iloa tekemistäni ylimääräisistä tunneista.

Tänään ovikelloni soi vähän jälkeen aamuseitsemän. Olin tyytyväinen.

menkää kotiin!

Eilen olin Stellan keikalla Klubilla. Saavutin mielessäni jokseenkin täydellisen olotilan. Oli tunne, ettei maailmassa ole mitään pahaa ja kaikki murheet, mitä ehkä joskus oli ollut, olivat turhanpäiväisiä. Musiikki, valot, tunnelma, luovuus ja lonkero jäillä. Jotenkin kaikki oli vain hyvin. Rakastan sitä tunnelmaa! Silloin kaikki ne asiat, jotka on omasta mielestään joskus tehnyt väärin, vain naurattavat.

Lisäksi huomasin, että kesäyönä baarien sulkemisaikaan kaupunki muistuttaa läheisesti zombi-leffaa. Valtava määrä ihmisiä vaeltaa jokseenkin samaan suuntaan. Ääntely ja (oletettavasti) ominaistuoksu täsmäävät. Kaikki näyttävät siltä, etteivät oikein ole varmoja siitä, minne ovat menossa. Kulku on enemmän tai vähemmän hoippuvaa. Askellus on hidasta ja raahaavaa. Kesäyönä on niin valoisaa, että tämän kaiken oikeasti näkee. En tiedä onko samaa ilmiötä talvella, mutta ainakaan se ei ole minun silmääni niin ottanut. Kesäisin on helpompi valvoa, koska on valoisaa eikä oikeastaan väsytä.

Tänään olen lähinnä laiskotellut ja podiskellut mitä tekisin elokuun ensimmäisen viikon. Silloin minulla on lomaa. Tällä hetkellä varteenotettavia vaihtoehtoja ovat ympäriinsä pyöräily ja ympäriinsä busseilu (matkahuollon 7 vrk:n lipulla). En ole koskaan retkeillyt yksin. Sen voisi nyt mainiosti kokea, koska matkaseuraa ei ainakaan toistaiseksi ole. Vaikka onhan tässä vielä puolitoista kuukautta aikaa miettiä mitä, minne ja miten. Jos nyt kuitenkin tekisin jotain muuta kuin olisin viikon yksikseni Ruskolla hoitamassa taloa.

Onkohan elokuun ensimmäinen viikko kylmä ja sateinen?

vihelteli mennessään

Taas on kesä ja parvekkeen ovi jämähtänyt auki-asentoon. Tämän myötä kuulen ohikulkijat. Lemppareitani ovat he, jotka kuvittelevat, ettei kukaan kuule. On viheltelijöitä. Pidän heistä tavattomasti, koska he vaikuttavat siltä, ettei maailmassa ole mitään pahaa. Vihellellään vain ja hymyillään! Toinen tyyppi on laulajat. Niitä on vähemmän. Naapuritalossa asuu joku nainen, joka laulaa nätisti. Hän laulaa usein kävellessään.

Haluisin sanoa, että työt ovat alkaneet. En kuitenkaan ole oikeasti tehnyt vielä töitä, joten suurin kertomisen arvoinen seikka taitaa olla, että minulla on oma huone puidenlatvojen korkeudella.

Yritin etsiä itselleni uutta rubikin kuutiota. Saatan hurahtaa rubikkeihin semisti. Haluaisin 4x4 ja 5x5 kuutiot, mutta  niitä ei tuntunut oikein löytyvän. Sen sijaan tavallista oli nyt joka kaupassa. Ha haa, tosi hauskaa (kun etsin sitä, löytyi aluksi vain 4x4). Olen jo oppinut ymmärtämään kuutioihin hurahtaneita. Eilen en kuitenkaan löytänyt haluamaani, joten ostin pallon. Bolaris Domino. En ymmärrä sitä vielä oikein, mutta aion selvittää senkin logiikan. Kuutiot käyvät paremmin minun järkeeni.