piirrä itsestäsi kuva.

Millainen kuva sinulla on itsestäsi? Miten se kuva on muodostunut?

Kaikki on suhteellista. Muodostamme itsestämme kuvan vertailemalla itseämme muihin. Olen normaali, jos olen kuin muut. Olen epänormaali, jos teen jotain, mitä muut eivät tee. Olen sosiaalinen, jos ympärillä olevat ihmiset ovat minua vähemmän sosiaalisia. Olen epäsosiaalinen, jos muut ovat minua äänekkäämpiä. Olen hyvä, jos muut ovat huonompia. Olen värikäs, jos muut ovat harmaita. Olen tavallinen, jos muut ovat erikoisempia.

Mutta millainen minä olisin, jos en ottaisi ympärilläni olevia ihmisiä huomioon?

pieniä ajatuksia

Koska en niin moneen aikaan ole saanut mitään kokonaista järkevää tekstiä aikaiseksi, kerron teille niitä yksittäisiä lauseita, jotka olisin halunnut liittää johonkin isompaan ja järkevämpään tekstiin.

Minusta ei tule isona korkittajaa. Kruunukorkittaminen ei ollut minua varten.

Riippumatto on minua varten. Nyt on jo ajoittain riittävän lämmintä riippumatossa köllimiseen. Parhautta!

Banaani muffineissa saa muffinit tuoksumaan viidakkomuffineilta.

Tuoksumuisti on vahvin aistimuisti.

Kaikille oikeus möllöttää!

Pienet muutokset tekevät suuria eroja.

Tarvitsen uudet lasit.

Löysin Nekromantixin.

Hyvää pääsiäistä!

millainen opiskelija sinä olet?

Kuuntelin Bo Kaspers Orkesteria ja jäin pohdiskelemaan suhdettani ruotsiin. Miksi en osaa ruotsia? Muistan, että yläasteella olin ruotsissa kohtuullisen hyvä. Ensimmäisen vuoden asiat olivat simppeleitä ja loogisia: ulkoa opittava määrä ei ollut suuren suuri. Asia oli helppo hallita. Siitä eteenpäin mentiin hurjaa alamäkeä. Mitä tapahtui?

Haluaisin sanoa, että ruotsi ei kiinnostanut. "Tylsä kieli". En kuitenkaan oikein usko siihen. Bo Kaspers Orkesteria kuunnellessa huomaan oikeastaan pitäväni siitä, miltä ruotsi kuullostaa. Niinpä keksin teorian: ongelma on siinä, että opittava määrä muodostui liian suureksi. Kaikissa kielissä on sama ilmiö. Jossain vaiheessa hyviin arvosanoihin vaadittava sanasto muodostuu minulle liian laajaksi. Olen myös laiska opettelemaan sanoja, myönnän. Sanasto on kuitenkin juuri se, mikä on minulle ongelma. En muista sanoja, ja jos muistankin, en muista miten ne kirjoitetaan. Siinä sulle kielipäätä.

Sama ilmiö tapahtui lukion matematiikan kertauskurssilla. Olen aina ollut pätevä matematiikassa. Kertauskurssi oli kuitenkin jotain, joka ei vain onnistunut. Kertauskurssilla piti osata kaikki. Niinpä tapahtui jälleen sama kuin kielten kanssa: opittava määrä oli suuri enkä minä hallinnut sitä. Suuremmalla harjoituksella pystyy tietenkin hallitsemaan suurempia asioita, tiedän sen. Silti minun heikko kohtani opiskelijana on ehdottomasti se, etten pysty hallitsemaan montaa asiaa yhtä aikaa. Muistini on kovin rajallinen. Lisäksi olen kovin huono opiskelemaan asioita kirjasta, tarvitsisin jotain konkreettista. Tarvitsisin hauskoja juttuja opiskeltavan asian kaveriksi. Sääli, ettei hauskoilla jutuillakaan juuri sanastoa opi.

Tähän kaikkeen nähden opiskelualani on varsin... ironinen. Lääketieteessä ei onneksi ole paljoakaan vieraita sanoja, joita pitää oppia, eikä suuria asiakokonaisuuksia. Ehkä opiskelutekniikassani on jotain vikaa (niinkuin esimerkiksi se, että opiskelen liian vähän). Joka tapauksessa perustelen omaa menestyksettömyyttäni sillä, etten vain hallitse montaa asiaa samaan aikaan. Uusi opeteltava asia tiputtaa aina edellisestä jotain pois.

Selityksiä, selityksiä.

uusia nuotteja ja turvateetä

Pari viikkoa sitten lupasin ottaa vastaan haasteen, jonka toteutuksen aloitin tänään. Aloitin uudessa haitaripumpussa, jossa ei soiteta pelkkää humppaa. Soittajatkin ovat vain muutaman vuoden minua vanhempia muutaman vuosikymmenen sijaan. Loistokasta!

Tämän iltaisessa sessiossa tein havainnon, että soitan oikeastaan aika tylsästi. Se on sääli. Olen soittanut kahdeksantoista vuotta, mutta kukaan ei ole kertonut minulle tekniikoista mitään. Jos onkin, asia on ohitettu vähemmän tärkeänä suuremmin paneutumatta. Tilaa voisi verrata siihen, että soittaisin puhallinsoitinta, mutta kukaan ei olisi koskaan opettanut minua puhaltamaan. Ikuisena jossittelijana pohdin, miten soittaisin nykyään, jos minua olisi opettanut joku muu. Olisiko se lopulta vaikuttanut mihinkään? Jossittelu ei ainakaan vaikuta mihinkään.

Nyt minulla on joka tapauksessa porukka, jossa soittaa kappaleita, joista pidän, tavalla, josta pidän. Oikeasti olen halunnut kuulua vastaavanlaiseen porukkaan kauan.  Kuuluinkin joskus. En ymmärrä, miksen ole osannut tehdä asialle mitään. On typerää marmattaa asioista, joihin ei yritä saada muutosta, mutta silti teen sitä usein. Siitä pitäisi päästä eroon.

Kahden tunnin aktiivisen nuottien tavaamisen ja jazz-soundin olemuksen hakemisen jälkeen tulin kotiin väsähtäneenä. Suunnatonta iloa tarjosi kupponen teetä. Teekuppi on jotain tavallista ja turvallista. Kun on hetken tekemättä mitään teekuppi kädessä, maailma tuntuu jälleen rauhalliselta paikalta. Olen teeholisti. Tee tarjoaa minulle hetken hengähdystauon. Päivittäiset juomiseni koostuvat lähinnä teestä ja kahvista. Alan pikku hiljaa omaksua itse isän tavan laittaa teevesi kiehumaan heti kotiin tullessa. Minulle tosin tähän rutiiniin kuuluu myös tietokoneen käynnistys sekä musiikin päällelaitto. Olen tapojeni orja.

Ihmisten pitäisi useammin irrottautua hetkeksi. Hurmaavassa joukkoitsemurhassa ihmiset irrottautuivat hetkeksi täysin omista elämistään ja pohtivat ongelmiaan suuremmassa mittakaavassa. Mitä merkitsee yksi konkurssi, kun Alpeilla on kaunista? Kaukaa katsottuna ongelmat vaikuttavat aina merkityksettömiltä. Tietysti ongelmat tulevat takaisin, kun katsoo lähempää, mutta hetken irtiotosta voi ammentaa energiaa ratkoa ongelmiaan. Hyvin pienessä mittakaavassa hetken pysähtyminen teekupin äärelle tarjoaa irtioton arjesta. Aina ei tarvitse tehdä mitään tai juosta paikasta toiseen, välillä on hyvä pysähtyä.

Jokohan pian alkaisi riippumattokausi?

kiintiösosiaalisuus

Sosiaalisuus on erikoinen asia. Joskus sosialisointi innoittaa sosialisoimaan enemmän ja ihmisiä jää kaipaamaan. Toisinaan sosiaalisuus on kiintiö, joka käytetään loppuun. Tänään kyse oli jälkimmäisestä.

En jaksanut olla kylänvalinnan toiseksi parhaalle myyjälle sosiaalinen. Olisin halunnut olla. Olisin halunnut piristää hänen päiväänsä aivan kuten hän piristi energisyydellään ja iloisuudellaan minua. Mutta en jaksanut. Olisin halunnut kysyä onko inspiraatiota myynnissä, mutta vitsi ei jaksanut naurattaa edes minua sillä hetkellä. Niinpä sanoin vain kiltisti kiitos ja olin kuin kuka tahansa muu asiakas. Myyntityötä tehneenä tiedän, että se on tylsää. Harmittaa.

Kurssipaidan kuva ei ota syntyäkseen. Tai ollakseni eksakti, kuva ei ota valmistuakseen. Kuva itsessään on olemassa, mutta en saa siitä mieleistäni. Kaikkia nakituksia sitä pitääkin hamstrata. Luomistyössä kaipaisin ihmistä, joka on vieressä ja heittelee ideoita. Lisäksi kaipaisin välineistöä, joka mahdollistaisi piirretyn materiaalin siirtämisen koneelle. En voi sanoa katuvani sitä, etten hakeutunut luovalle alalle.

tieto on valtaa

Soittelivat jostain tutkimuskeskuksesta ja kyselivät lehdenlukutottumuksiani. Vastailin. Pyysivät osallistumaan myös sähköpostin kautta tutkimukseen lehti- ja internetasioista. Vastailin siihenkin. Lupailivat mahdollisuutta voittaa lahjakortteja.

Sitten pohdiskelin miten helppo minusta on saada tietoa. Kuten kirjassa Miehet jotka vihaavat naisia todetaan, ihmisistä on helppo saada tietoa. Ihmiset ovat huolimattomia salasanojensa kanssa. Ihmiset unohtavat lompakkojaan ja avaimiaan minne sattuu. Ja kaiken huipuksi ihmiset vastaavat, kun kysytään. Minusta on kauhean helppo saada tietoa. Vastaan, jos soittavat. Osallistun kyselyihin mieluusti, jos lupaillaan palkintoja. Lisäksi kirjoitan blogia. Sekin vielä.

En usko, että kukaan jaksaisi olla minusta kovin kiinnostunut. Vaikkei kaikkia asioitani tarvitsekaan toreilla kuuluttaa, niin mielestäni minulla ei kuitenkaan ole mitään salattavaa. Ei ainakaan mitään niin ihmeellistä, että pahoittaisin mieleni, jos joku saisi selville. Silti on jollain tavalla hurja ajatus, että elämästäni on koottavissa varsin kattava ja hyvä kuva suhteellisen pienellä vaivalla. Mikäli jotain tiettyä haluaisi saada selville, voisi soittaa, esittäytyä tutkijaksi ja kysyä suoraan.

Tänään oli aprillipäivä. Minua on helppo aprillata. Tuli sitten sekin taas todistettua.