tänään tapahtui seuraavaa...

Johtopäätös: Kun kompastuu saksiin ja saa jalkaan inhottavasti jomottavan alueen, lienee aika siivota.

Mitä kostuimme tästä johtopäätöksestä? Emme mitään. Sen sijaan, että olisin käyttänyt viimeisen puolituntisen siivoamiseen, käytin sen stalkkailuun. Facebook, tuo kaikkien stalkkaajien mekka. Vaikka myönnän, hiukan se tekee stalkkauksen liian helpoksi. Enää ei ole mitään haastetta! Mitä tai ketä stalkkailin? Omaa tulevaa tuutorryhmääni. Tämän stalkkailun perusteella siitä tulee hieno ryhmä. Sinänsä hienoa, että pienellä vaivalla saa tietoon kaikkien pärstäkertoimen (lähes varmasti, muutama yleisen nimen omaava jäi hieman epäselväksi yksityisyyssuojien takia) ja noin puolen ryhmän tämän hetkisen siviilisäädyn. Iätkin selvisivät melkein kaikilta pienellä päättelyllä, ja ei, en ole ryhmäni nuorin vaan saatan olla jopa vanhin!

Yksi ryhmäläisistäni oli ilmeisesti lisäillyt tulevat tuutorinsa kaverikseen, mutta ei, ei minua. Voi kurjuuksien kurjuus, hän oli huono stalkkaaja! (Koska löytyisinhän toki muiden tuutoreiden kaverilistoista.) Yleinen nimi on toisaalta mukava suoja häiriköitä vastaan, mutta toisaalta minua ei löydä myöskään kukaan minua oikeasti kaipaava. Hyvänä esimerkkinä toimii puhelinnumero, sillä samoilla huudeilla asuu myös täys-kaimani, joten numeropalvelusta numeroni haarukointi saattaa olla vaivalloista vaikka tietäisikin suurpiirteisen osoitteeni.

Syksystä tulee varmasti hieno! Hauska sinänsä, ettei ihan oikeasti tarvitse miettiä millaistahan porukaa ryhmään osuu, kun asian voi pienellä vaivalla tarkistaa naamakirjasta. Ilmeisesti saan ainakin muutaman huonon huumorin ystävän kaverikseni, jee!

uutiskatsaus

"Ranskalaisäiti tunnusti kahdeksan lapsen surman."

En löytänyt itse uutista näin äkkiä netistä, mutta eiköhän siitä ole iltalehdistä pian sivu tolkulla. Kyse on siis ranskalaisesta naisesta, kahden lapsen äidistä, jolla on lapsenlapsiakin. Olikohan hän nyt 47-vuotias. Joka tapauksessa hän ei halunnut enempää lapsia eikä mennä lääkäriin hakemaan ehkäisyjä. Ratkaisu? Tapa vastasyntyneet lapset.  Kahdeksan vastasyntynyttä. Puutarhatöissä olleet henkilöt löysivät näiden kahdeksan lapsen ruumiit. Ne olivat muovipusseissa.

Uskomaton uutinen! Mies ei sanojensa mukaan tiennyt raskauksista, mikä saattaa olla totta, koska nainen on huomattavan ylipainoinen uutisen mukaan. Käsittämätöntä. Ei taida taas ihan kaikki muumit olla laaksossa. Joka tapauksessa tästä saisi mahtavan kirjan! Ensimmäinen vastasyntynyt on ilmeisesti surmattu noin 20 vuotta sitten. Kuvittelisin naisen olleen tällöin hyvinkin vaikeassa tilanteessa, koska hän (kahden nuoren lapsen äiti) on päätynyt surmaamaan vastasyntyneen. Loput ovat sitten ehkä menneet helpommin. Ehkä hän on perustellut itselleen tätä abortin laillisuudella? (Onko se edes laillinen Ranskassa? Kai?) Jokatapauksessa itsensä täytyy aika täydellisesti kylmettää, jotta pystyy tappamaan lapsensa. Sillä on lapsenlapsiakin! Onkohan hän tappanut oman lapsensa samaan aikaan, kun on leikkinyt iloisesti pienen lapsenlapsen kanssa? Mitä siinä on täytynyt ajatella?

Tietysti kirjasta saisi hyvän vain, jos nainen oikeasti olisi ajatteleva olento, mikä ei ole täysin varmaa uutisen huomioon ottaen. Voihan olla, ettei hän ole "varsinaisesti ajatellut" asiaa. Eikä se mieskään kyllä voi olla mikään ruudin keksijä. "Ai, meillä ei nyt sitten ole mitään ehkäisyä? No, ei kai meille nyt sentään enää lapsia tule. Jännästi kyllä vaimon rinnoista tulee maitoa aina toisinaan. On se jännä."

Ihmiset on kummia. Tämä kumma lähtee uimaan.

mansikkatytön elämää

Tänään pukeuduin mielestäni tavattoman tylsästi mustaan T-paitaan. Tästä huolimatta sain noin 60-vuotiailta miehiltä kosintakutsuja. Näitä miehiä yhdisti iän lisäksi herneiden hamstraustarve ilman, että he ostivat mitään. Tämä oli raportoinnin arvoista, koska tavallisena päivänä kukaan ei yritä vietellä minua. Eivät nämä nyttenkään kovin tosissaan olleet, mutta kuitenkin. Ensimmäinen mies olisi vienyt minut syömään. Seuraava mies olisi hurmannut minut kitaran soitolla ja puheillaan, jos olisi ollut sanojensa mukaan 20-vuotta nuorempi (tuskinpa olisi riittänyt). Hän oli todella kova puhumaan ja on varmaan aikoinaan puhunut itsensä minne vain.

Mutta miksette te voisi olla 35-40-vuotta nuorempia?

Tänään oli rauhallinen päivä ja se sopi minulle hyvin. Itse olin vielä jäätävämpi kuin viime lauantaina. Minun pitäisi kolmen viikon päästä osata anatomiasta kaikki. Oloni ei ole laisinkaan luottavainen. Kesä on taas humahtanut ohi liian nopeasti. Miksei loman pituus koskaan ole riittävä? Miksi aina tulee suunniteltua loman varalle hirveästi kaikkea, vaikka ihan hyvin tietää, ettei tule toteuttamaan niitä? Tälle kesälle en suunnitellut muuta kuin tekeväni syväreitä. En ole tehnyt syväreitä.

Lomaa jäljellä kaksi ja puoli viikkoa.

sataa!!

Viimein sataa! Tänään satoi jo aamulla ja nyt taas! <3 Aamun sade oli tosin vain pientä tihkua, ei siinä edes kastunut. Nyt kuulostaisi sateelta, joka kastelee, mutten kyllä jaksa lähteä ulos asti, parveke kelvatkoon. Sentään haistaa ja kuulee sateen, se on jo jotain. Tätä menoa kyllä nukunkin riippumatossa. Olettaen siis, että saan jossain välissä nörtityksestä tarpeekseni. Tänään piti olla kauhean tehokas päivä, mutta manga vei lopulta voiton. Se oli nähtävissä.

Sateen ropina on ihanaa. Tässä ei tosin ropise, koska lähistöllä ei ole peltikattoa tai sopivaa ikkunaa. Se on sääli ja harmitti varsinkin viime kesänä, jolloin satoi enemmän. Asuntoautossa sade ropisi aina ihanasti kattoon.  Tässä sade lähinnä litisee ja tippuu. "Drop" eikä "rop".

Sateesta tulee mieleen kaikkea kivaa. Tietysti sade joskus ärsyttää (varsinkin jos se on sellaista pikkusadetta eikä kunnon pisaroita), mutta muistot ovat lähinnä positiivisia. Tulee mieleen meidän sadepiknik, kun Anskin kanssa juostiin ympäri Samppista litimärkinä ja ilosta hyppien. Tulee mieleen kotimatkat pyörällä, jolloin hymyilin leveästi ja ihmiset katsoivat kummaksuen. Tulee mieleen se, miten Anski joskus tuli oven taakse saappaat jalassa ja sateenvarjo kädessä, vaikka paistoi aurinko. Anski oli lähtenyt sadekävelylle, mutta ei ollut löytänyt sadetta. Tulee mieleen asuntoautoreissut Imatralle ja illat, jolloin sai nukahtaa siihen, että isot pisarat ropisutteli kattoa. Tulee mieleen mansikansyöntikilpailu, kun oltiin sadetta paossa peltoautossa ja yritettiin saada aikaa kulumaan. Tulee mieleen sateen tuoksu ja joku, joka joskus sanoi sen johtuvan kasveista ja pääsiäisen tuoksun johtuvan vain mätääntyneistä kasveista, ja sen, miten se saa minut vain hymyilemään leveämmin.

Toivottavasti tänä kesänä sataa vielä uudelleen.

väsynyt laiskiainen marisee

Minulla oli täydellinen päivä. Se ei ollut tämä.

Koko viime yön hyörin ja pyörin ja yritin tehdä mitä tahansa, jottei olisi huono olo. Moni kakku päältä kaunis, tällä kertaa olisi ilmeisesti kannattanut jättää syöminen vähän vähemmälle. Lyhyen ja huonon yön jälkeen onkin sitten mukavaa lähteä kahdeksaksi töihin, jippii. Laskin väärin, sekoilin sanoissa ja olin hieman kyllästynyt myyjä. Oli kuitenkin ihan jees myyntipäivä. 

Nyt olen kokoo päivän odottanut sadetta. Voisin tehdä sadetanssin, voisin tehdä mitä vain. Jo pari viikkoa on luvattu sadetta ja nyt ollaan jo niin lähellä! Muutama pisara tippui kotimatkalla, mutta minä haluan enemmän. Minulla on ikävä sadetta.

Lasi meni rikki. Olen koko kevään ansioitunut hajottamaan astioita, joista pidän. Lasit ovat kuitenkin pysyneet ehjinä tähän asti. Nyt niistäkin hajosi yksi enkä edes tiedä miksi. Otin siitä kiinni ja siitä leikkautui parin sentin pala yläreunasta oikein nätisti irti. En ymmärrä miksi.

En ole saanut mitään aikaiseksi. Niin paljon piti tänäänkin saada aikaiseksi. Piti saada vähintään siivottua. Haluaisin pitää kämppäni siistinä, mutta en jostain syystä tunnu pystyvän siihen. Aina tulee jotain, jonka takia juuri nyt ei ehdi siivota jälkiään ja kaaoksen alkuasetelma on valmis. Vaikka tiedän, ettei pintapuoliseen siivoamiseen menisi juuri tuntia kauempaa, en silti saa aloitettua. 

Huomenna saan ehkä jotain aikaiseksi.

polkua seuraten.

Ajatuspolut johdattavat ihmisen monesti mitä ihmeellisimpien asioiden äärelle. Tänään polkuni johdatti minut miettimään multi-treffejä. Sellaisia, joita amerikkalaisissa sarjoissa näkee: kymmenittäin pöytiä, jokaisen takana istuu nainen ja miehet kiertävät pöytiä yksi kerrallaan. Lyhyen hetken ajan nämä ihmiset yrittävät kuumeisesti tutustua toisiinsa ja päättää keihin ottavat jatkossa yhteyttä, keihin eivät. (Tälle tapahtumalle on varmaan joku nimikin?)

Niinpä jäin pohtimaan mitkä olisivat sellaisia asioita, jotka haluaisi kysyä mahdolliselta tulevalta kumppanilta, jos aikaa olisi rajoitetusti. Mikä olisi oikeasti tärkeää? Simpsonien Abun häissä ne kyseli ensimmäisenä lempikirjan ja -elokuvan. Kai se jotain kertoo, mutta en pitäisi niitä kovin tärkeinä. Musiikki on minulle tärkeämpää. Harrastukset kertovat jotain. Toisaalta, jos tutustuisi kymmeniin miehiin yhtä aikaa, niin kysyisin mieluummin jotain erikoista. Jotain, joka erottuisi massasta. Jotain, johon voisi vastata hyvin tai huonosti.

Haluaisin tietää saisinko miehestä perunaheilan.
Haluaisin tietää soittaisiko hän kanssani.
Haluaisin tietää juoko hän teetä.
Haluaisin tietää onko hän mustasukkainen.
Haluaisin tietää lähettäisikö hän minulle postikortteja, vaikka tekstiviestillä saisi asian nopeammin perille.
Haluaisin tietää olisiko hän avoin uusille asioille.
Haluaisin tietää ottaisiko hän koskaan ohjia keittiössä.
Haluaisin tietää riiteleekö hän.
Haluaisin tietää hänen suhteensa päihteisiin.

Vaikka oikeasti haluaisin tietää kaiken. Kaikista.

lopun läheisyydestä

Loput ovat jotain ainutlaatuista ja aina yhtä kiehtovaa. Loppuihin sisältyy monesti niin suuri tunnelataus, että en voi olla ihannoimatta niitä. Pidän lopuista. Nyt puhun lähinnä kirjojen, elokuvien ja sarjojen lopuista, mutta toki tämä on yleistettävissä muihinkin loppuihin.

Joskus loput lamauttavat täysin. Ei tiedä mitä tekisi lopun tullessa, jopa liikkuminen tuntuu väärältä ja epäkunnioittavalta.
Joskus loput helpottavat. Silloin sitä on vain tyytyväinen, että se on ohi.
Joskus loput ahdistavat. Kurkkua kuristaa eikä ymmärrä mitä pitäisi tehdä. Nousee mieleen valtavasti muistoja, jotka eivät oikeasti edes liity mihinkään, mutta jotka lisäävät ahdistavaa tunnelmaa entisestään.
Joskus loput saavat vihaisiksi. Ärsyttää, että loppu oli sellainen kuin oli tai ärsyttää, että loppu yleensäkään tuli. Samalla loppu saa turhautuneeksi, koska tietää, ettei asialle voi tehdä mitään, sillä ei oikeastaan ole edes väliä eikä sen takia kuuluisi olla ärsyyntynyt.
Joskus loput saavat haikeiksi tai valtavan surulliseksi. Suhteen loppuminen kirjan/elokuvan/sarjan/elämän hahmoihin saa haikeaksi ja tavattoman surulliseksi, tai tuntuu, ettei tämän vain kuulunut mennä näin. Näihinkin tunnelatauksiin liittyy yleensä vahvasti muistot.
Joskus loput saavat onnellisiksi. Tekee mieli halata lähinnä olevaa esinettä/asiaa/henkilöä ja vain olla.

Nyt oli vuoro tuon viimeisen lopun. Luin Karamellikengät loppuun ja olin onnellinen. Karamellikengät ei ollut yhtä hyvä kirja kuin Pieni suklaapuoti, mutta tunnelataukseltaan kuitenkin hyvin samankaltainen. Pidän päähenkilöstä: kirkkaat värit, kulkuset, pussukat ja kaikki muu taianomainen on jotain, jota haluan itsellenikin. Taiat, ennustaminen ja kaikki muukin yliluonnollinen ovat asioita, jotka ovat aina kiehtoneet minua. Joku aika sitten oli juttua horoskoopeista ja muistin taas vuosien takaisen innostukseni ennustukseen ja harmittelin, etten koskaan ostanut tarot-kortteja. Karamellikengät voimistivat tätä haikeutta; tarot-kortit houkuttelevat edelleen.

Yksi asia kaikkia loppuja kuitenkin yhdistää: niitä tekee mieli puida. Aina tekee mieli sanoa vaikka vain yhdellä sanalla, että asia sai päätöksensä. Jollain tavalla tunnelma on aina hieman epärealistinen. Mitä minun nyt kuuluu tehdä? Tuntuu jollain tavalla hieman väärältä jatkaa askareitaan niinkuin mitään ei olisi tapahtunut.

Jokainen loppu ansaitsee pienen hiljaisen hetken.

kierrätysrakkautta

Tänään päivä alkoi kaikkea muuta kuin hyvin: maito klöntistyi kahviin eikä jääkaapissa ollut mitään syötävää. Niinpä huokaisin syvään, kävin kylänvalinnassa, keitin uutta kahvia ja aloitin päiväni uudelleen. Sen jälkeen päivä menikin oikein kivasti. Rannalla oltiin riittävästi ja illemmalla vietettiin aikaa täysin päinvastaisella tavalla kuin mitä meikkaavat tytöt aikaa viettäisivät. Loistavaa!

Luettiin loppuun Dan Rhodesin Älkää kertoko minulle totuutta rakkaudesta. Kirja koostuu siis hieman erilaisista rakkausnovelleista. Jälleen mieleeni nousi kaverin turhautunut toteamus: "Pirun lisääntymisvietti!" Rakkaus ja naistenlogiikka - mikä ihana yhdistelmä. Mutta onhan se totta, että rakkaus saa ihmiset tekemään pöhköjä asioita, joita ei järjellä voi ymmärtää. Vaikka rakkaudesta on kirjoitettu niin monia kirjoja, runoja ja lauluja, tuntuu jokaisella olevan hieman eri käsitys kaikesta siitä, mitä se sisältää.

Seksi on myös paljon hälytty ja uutisoitu asia. Eriävät mielipiteet seksistä ovat myös hyvin jänniä. Luin juuri miehen mielipiteen, jossa hän kertoi menevänsä sänkyyn ainoastaan ja vain rakkaudesta. Lisäksi tiedän ihmisiä, jotka kieltäytyvät seksistä parisuhteessa (tarina ei kerro miten kauan), jotta tietäisivät toisen rakastavan vain ja ainoastaan luonnetta eikä olevan yhdessä vain seksin takia. Itse en oikein koskaan ole ymmärtänyt seksin aiheuttamaa hälyä: jos asia on molemmille okei eikä kummallakaan ole ketään, ketä asia loukkaisi, niin mitäs siinä sitten? Tottakai tiedän, ettei asia monestikaan ole näin yksinkertainen, koska ihmiset tuntuvat olevan usein jokseenkin kykenemättömiä kommunikoimaan omista toiveistaan ja vaatimuksistaan rakkauden, seksin ja yleensäkin parisuhteiden suhteen. En myöskään väitä, että oma jokseenkin löyhä suhtautumiseni seksiin olisi mitenkään muita parempi. Ymmärrän mainiosti muidenkin logiikat heidän ajatusmaailmansa suhteen, en vain tajua  miksi niitä kannattaisi noudattaa. Miksi kaikesta pitäisi tehdä niin monimutkaista ja vaikeaa? Miksei Carpe diem ole toimiva ajatusmalli?

En vieläkään tunnu saavan ajatuksia loogiseen järjestykseen.

"Keität kahvia ja koitat koota ajatuksia jääkaapin oveen"

lainausaika umpeutumassa.

"Joskus oikein ihmettelen, minkä vuoksi aikuiset panevat niin paljon painoa koulutukselle, vaikka on itsestään selvää, että lapset tietävät elämästä enemmän kuin he. Miksi aikuiset saavat aina kaiken kuulostamaan niin monimutkaiselta? Mikseivät he voisi kerrankin ajatella asioista yksinkertaisesti?"

Karamellikengät, Joanne Harris

mansikkakesä.

Loma jatkuu, manuilu loppui keskiviikkona. Lomaani on kuulunut tähän mennessä mansikoiden myyntiä, mansikoiden poimimista ja kakun rakennuksen kannustusta. Viikonlopuksi taas myymään. Jospa ensi viikolla saisi pitää edes yhden välipäivän?

Hellekesä. Helteen takia mansikat tulee kerralla. Tämä johtaa valtavaan määrään mansikoita pellolla ja valtavaan määrään ostajia myyntikojulla. Näin ollen tarvitaan yksi ylimääräinen myyjä sekä monta ylimääräistä poimijaa. Minä toimin molemmissa rooleissa. Tänään saatiin onneksi pellolle viisi poimijaa, joten sinne ei tarvitse enää viikonloppuna mennä. Myönnän kuitenkin mansikoiden tursuavan jo hiukan korvista. Se on erikoista, sillä enhän ole käytännössä ollut kuin muutaman päivän mansikoiden seurassa. Turhauttaa kuitenkin se, etten saa mitään muuta päivän aikana tehtyä kuin töitä. Mikä loma?

Päätin tänään, että ensi viikolla pidän löysäily päivän. Käyn jäätelöllä, luen jokirannassa, menen uimaan, soitan huuliharppua, käyn leffassa, ostan kirjan ja teen mitä sitten tekeekin mieli tehdä. Vaikka tietysti on totta, että mansikkahärdelli ei kestä enää kauaa ja koulun alkuun on vielä kuukausi. Tämä viikko on vain ollut kiireinen ja niin paljon piti saada aikaiseksi.

Ruississa oli mahtavaa. Vieläkin tuntuu, että on pieni sosiaalisuus-/musiikkikrapula. Haluaisin kuunnella valtavasti musiikkia ja jutella ihmisille. Asiakkaille jutteleminen ei kuitenkaan aja samaa asiaa. Haluaisin ihmisten ympäröimäksi. Haluaisin kuunnella ihmisiä. Kaipaan tarinoita. Tänään melkein lainasin Slashin elämänkerran. En niinkään siksi, että olisin kovin suuri Slash-fani vaan enemmänkin siksi, että haluaisin lukea tarinoita elävästä elämästä. Ja onhan Slashillä toisaalta hieno hattu.

Minulla piti olla jotain pohdiskelevaa ajatusmaailmaa kirjoitettavaksi, mutta ajatusmaailma näyttää kadonneen. Helle vei voimat.

"onks kivaa?"

Tänään oli hyvä päivä. Taas. Mietiskelin äsken, että olen totaallisesti lomaillut manu-ajan. Tajusin edellisen lauseen ristiriitaisuuden ja hymähdin. Olen kuitenkin täydellisesti lomaillut syväreistä ja kirurgian sisäänpääsytentistä (johon lukemista en ole siis edes aloittanut). Ja koska minun ei varsinaisesti tarvitse osata mitään (kaikki mitä osaan on vain plussaa), niin ei ole kolmeen viikkoon ollut mitään ressattavaa. Pöydällä ei ole ollut yhtäkään oppikirjapinoa odottamassa. Loma!

Tänään päätin, etten enää jaksa lompakoita, joista kolikot ja ajokortit tippuvat. En jaksa lompakoita, jotka eivät pysy muodossaan ja joihin ei mahdu tarpeeksi tavaraa, joiden kolikkotaskuihin ei voi laittaa särkylääkkeitä. Niinpä menin kaupungille etsimään pussukkaa. Olen koko kesän käyttänyt luottokortin kokoista pussukkaa pikkukukkarona, jossa on kaikki tarvittava. En oikeastaan ymmärrä miksi minulla pitäisi olla lompakon muotoinen kukkaro, kun pieni pussukkakin toimittaa virkaa vallan mainiosti, jollei paremminkin. En löytänyt, mutta löysin keltaisen vetoketjun. Nyt minulla on vadelmanpunainen pussukka, jossa on kirkkaan keltainen vetoketju. Mikään ei taatusti putoa sieltä itse lompakon takia. Olen tyytyväinen.

Lisäksi etsin kuppia, jota ei ollutkaan olemassa. Indiskan kupit ovat ihanan muotoisia, mutta ne eivät ole nättejä/hauskoja/tarpeeksi värikkäitä/siistejä. Kuppien puutteesta harmistuneena menin ostamaan teetä. Kauppahallissa myytiin Vihreää päärynää, joka tuoksuu taivaalliselta! Makukaan ei ole hullumpi. Se ei kuitenkaan ole niin ylivertaista, etten pystyisi antamaan pussia äidille, jolle sen ostinkin.

Kävin myös häiriköimässä Mattia kahvilassa. Olen viettänyt kolme viikkoa katselemassa kun muut tekevät töitä, mutta myönnän kahvilatyöskentelyn katsomisen olevan paljon hauskempaa kuin sairaalatyöskentelyn seuraamisen. Asiakaskunta on ainakin paljon vaihtelevampaa ja eläväisempää. Oli hauska istua ja seurailla ihmisiä vailla mitään virkaa. Tuntui kuin olisin ollut koira, joka on jätetty kaupan ulkopuolelle ja joka seurailee kaikkia ohikulkijoita odottaen, että joku rapsuttaisi. Minua ei kukaan rapsuttanut.

Varsin laiska päivä. Laiska kesä.

älä koske mun hanuriin.

Taas on se aika vuodesta, kun Ikaalisissa soitetaan väkijoukolla haitaria. Sitä myötä telkkarista tulee Kultainen ja Hopeinen harmonikka sekä Primus Ikaalinen (kansainvälinen harmonikkakilpailu siis). Katsoin tänään tuon jälkimmäisen, kun en sitä torstaina voinut katsoa. Olen myyty. Naapureille terveisiä: se olin minä, joka kikatti yksin parvekkeella riippumatossa. Toiset fanittaa urheilua tai Euroviisuja, minä fanitan Primus Ikaalista. Katsokaa täältä jos kiinnostuitte. Aluksi siinä soittaa 10 -vuotias tyttö, joka voitti Hopeisen harmonikan (lasten (tänä vuonna 10 täyttävät ja nuoremmat) harmonikkakilpailu). Sen soittotaitoihin voisin juuri ja juuri yltää. Primus Ikaalisen voitti mun suosikki. Olen tyytyväinen. Itse asiassa myös Hopeisen ja Kultaisen voitti mun suosikit, mutta se ei ollut niin kovin suuri yllätys.

Olin tänään pellolla poimimassa mansikkaa. Hampaita vihloo. Noin kolmannen mansikkalitran jälkeen kaikki makea on vihlonut. Inhottavaa. Toivottavasti se menee pian ohi. Ei mansikat ennen ole tällaista aiheuttanut! Pienenä nyt syöty määrä olisi ollut vain alkupala...

Tunsin olevani kesän alkulähteillä: pyörällä mansikkamaalle. Vain aamulla katsotut hömppäsarjat puuttuivat. Ja tietysti O: mansikkamaalle kuuluu mennä yhdessä. Olen silti iloinen, ettei sitä joudu tekemään koko kesää. Olen myös iloinen, etten joudu myymään mansikkaa koko kesää, vaikka sekin oli oikein mukavaa. Asiakkaitakin riitti sopivasti. Olen silti oikein mielelläni manuna. Manuilussa ei ole kertaakaan ollut työpäivän jälkeen fiilis, että ei enää, tarvitsen lomaa. Joka kerta on ollut hyvä fiilis. Ainoastaan parin päivystyksen ja sitä seuranneen osastopäivän jälkeen olen pohdiskellut päässäni, että kotiin on päästävä äkkiä, mutta sekin johtui väsymyksestä.

Ostin tänään neljä litraa jäätelöä. Tämä kesä on hyvä kesä.

ali siitä missä aita on matalin.

Paluu mansikkatytöksi heti huomenissa. Tulkaa moikkaa Prismalle, että pysyn hereillä. Mansikoiden paluu ei nimittäin ollut mitä mainioimpaan ajankohtaan: viimeinen päivystys on tänään. Mutta enhän minä kummitätiä voi pulaan jättää, sehän nyt on selvä. (Enkä nyt varsinaisesti rahastakaan kieltäydy.)

Seuraavan yön ja huomisen kun jaksaa puristaa, niin loppukesä on helpompaa. 8 työpäivää ja huominen jäljellä. Ja kaikki päivystykset takana. Voi, ollappa jo huominen! Vaikka on päivystykset olleet mukavia. Jotenkin on sattunut hirveän mukavia lääkäreitä kohdalle. Ehkä ovat kaikki mukavia tai sitten minulla on vain hyvä tuuri. 


Minulle tulee uusi naapuri. Varmaankin yksi mies. Tähän mennessä sisään on viety yksi kaappi, yksi telkkari, muutama banaani-laatikko, jalkapallo ja Lappari-koppa. Nyt sisään iskeytyi lentopallo.