Tänään ääni ajatusteni perukoilta ilmaisi, että nyt on hyvä. Kaikki on niinkuin pitääkin olla. Onnellisuuden ryöppy kävellessäni tyksin palon runtelemaa käytävää valkotakki päällä. Tunne, että mikään ei voisi juuri nyt olla tämän paremmin. Tunteeseen ei ollut mitään erityistä syytä juuri sillä hetkellä, mutta tunsin rakastavani elämää. Päivän paras hetki.
Tunteen alkulähteeseen liittyi varmasti eilinen, jolloin tunsin olevani tärkeä. Oli kastajaiset. Minä jouduin lähtemään aikaisin ja se harmitti. Kaikki muut olivat iloisessa nousuhiprakassa, joten sain lähtiessäni paljon haleja ja hymyjä. Se ilahdutti. Tunsin, että minun mukana olollani oli jotain merkitystä. Minusta välitettiin.
Viime kevään paras päätös oli ryhtyä jälleen tuutoriksi. Tuttavapiirini on laajentunut hurjasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti