Hyvää uutta vuotta!

Päivystys ei ole minua varten. Tästä huolimatta lauantai- ja tiistaiaamun välillä vietän siellä 45 tuntia. Onneksi en sentään ole hoitovastuussa.

kahviteema

Tänään herätessä pää särki ja ilmassa tuoksui kahvi. Jäljitin päänsäryn johtuvan kahvin puutteesta ja tilanne helpottikin heti ensimmäisen kupillisen jälkeen. Kun avasin joulukalenterin, huomasin päivän luukun pohtivan kahvia. Niinpä päätin kerto teille asioista, jotka kahvi tuo minun mieleeni.

Aamuinen kahvintuoksu sai minut muistelemaan niitä monia kertoja, jolloin O on tuonut minulle kahvin sänkyyn. Paras kerta näistä lienee eräs juhannusaamu, jolloin nukuin riippumatossa ja noin kahden tunnin unien jälkeen O toi minulle kupillisen kahvia ja nauroi, etten ollut laittanut viestilappuuni tarkennusta milloin minut saisi herättää. Olin nimittäin jättänyt kahvinkeittimen viereen lapun "tulkaa herättämään, kun on kahvia", joten O toi minulle aamukahdeksalta kahvia. Lisäksi viime kesänä sain asuntoautoreissulla kahtena viikkona joka aamu kahvikupposen sänkyyn. Parhautta!

Vielä kuusi vuotta sitten en juonut kahvia nimeksikään. Muistaakseni silloin joulun tienoilla opettelin juomaan kahvia, koska kahvi maistui hyvältä suklaakonvehtien kanssa. Konvehdit loppuivat, kahvi ei. Jossain vaiheesa kahvin juonti lisääntyi ja nyt kuluu harvemmin päivääkään ilman kupillista. Nykyisin huomaan olevani se, joka tyhjentää kahvipannun, kun muut eivät enää kahvia kaipaa.

Kahvikupit tuovat myös muistoja mieleen. En ole koskaan pitänyt liian pienistä kupeista. Vuosijuhlilla Turun linnassa oli noin puolen desilitran kupit. Minua harmitti, koska tiesin, että siinä tilanteessa santsikuppien saaminen olisi vaikeaa. Nelisen vuotta sitten join kahvia n. kahden desilitran kupeista. Silloin minulla oli yksi kuppi, jonka sain, koska silloin minulle tärkeä ihminen näki kupin minun kahvikupikseni sopivana. Sittemmin siirryin puolen litran kahvikuppiin ja tuo pieni kuppi jäi käyttämättä. Nyt tuo kuppi on jo päätynyt luonnollisen poistuman uhriksi.

Etsin pitkään täydellistä mukia. Viime kesänä löysin sen. Minulle täydellinen muki oli Risto Hämäläisen tekemä punaoranssi muki. Se oli hyvä ostos, sillä sen jälkeen lopetin muiden mukien etsimisen. Tuon Minun Mukini jälkeen en ole ostanut yhtään mukia.

Lämmin kuppi kädessä rentouttaa. Kahvin juonti assosioituu minulla vain hyviin muistoihin. Kahvia on hörpitty sukulaisten luona pienistä kupeista herkkujen kera. Kahvin puutetta ollaan yhdessä haikailtu moneen otteeseen. Kahvikupin ääressä ollaan parannettu maailmaan. Santsikuppi kahvilassa on piristänyt päivää. Kahvi ja suklaa on pysäyttänyt kiireisen päivän ja laukaissut stressin. Kahvi on saanut silmät pysymään auki, vaikka yö on kulunut juhliessa ja pakollinen luento on painanut päälle.

Kahvi. Päihde, josta en hevillä luovu.

mokan päivä

Hyvää kansallista epäonnistumisen päivää!

Tänään päiväni on ollut onnistunut, sillä erittäin moni asia, jota yritin, epäonnistui jollain tasolla. Ei kuitenkaan kovin pahasti, joten näkisin, että epäonnistumisen päiväni on varsin onnistunut! Mielestäni tarvitsemme enemmän päiviä, jolloin saa vapaasti epäonnistua. Se tosin olisi epätehokasta, sillä epäonnistumisten jälkeen annoin itselleni luvan puhua puhelimessa ja koneilla lopun päivää.

Tänään luin väitteen, että Suomen rikoslaissa ennustaminen on ollut kiellettyä aina vuoteen 1999 asti. Repikää siitä!

Haluan tällaiset, mutta en tiedä mistä niitä saa:

tuplaneliöiden sisäpuolelta

Uusi uljas asunto! Ollut jo yhdeksän päivää, mutta enpähän ole saanut hehkutettua. Mikään ei vielä ole oikein löytänyt paikkaansa, mutta kiirettä en toisaalta jaksa asian suhteen pitääkään. Tie sängyn, jääkaapin ja ulko-oven välillä on raivattu vapaaksi, se riittää toistaiseksi.

Olen ylläpitänyt naapurisopua hienosti! Ensi töikseni laitoin vihaisen lapun hissiin, että kuka on vienyt minun varastokoppini. Yhden virallisen huoltomiehen lähettämän sähköpostin ja kuuden päivän jälkeen sain soiton, että varastohäkkini on pian tyhjä. Hienoa. Tämän lisäksi seinänaapurini kuulemma vihaa haitarimusiikkia (tai ainakin minun soittoani). Hän kertoi sen facebookissa, minä kuulin sen kavereiden kautta. Onneksi olkoon! Elämäsi tulee olemaan helvettiä!

Täällä tuntui heti kodilta. Se saattoi johtua kamalasta määrästä tavaraa tai ympäröivistä ihmisistä. Sain muuttoavuksi laskujeni mukaan 22 ihmistä. Tunnen ihania ihmisiä! Lisäksi ikkunastani näkyy posankka mikä on tietysti äärimmäisen hieno yksityiskohta.

Muuton yhteydessä tavarahävikki oli yllättävän pientä. Toinen bonsai otti tosin nokkiinsa ja tiputti lehtensä. Se saattoi johtua siitä, että en muistanut kastella sitä viikkoon. Mokomakin nirppanokka, taistelubonsai vain innostui pienestä kuivasta kaudesta.

tyhjät seinät

Ukki sanoi joskus, että minulla on kämpässä niin tiivistä, ettei tule yksinäinen olo. Se pitää paikkansa. Nyt kuitenkin poistin seiniltäni hyllyt ja taulut ja koko kämppä tuntuu kolkolta. Kotona kiinnittää huomiota pieniinkin muutoksiin. Tämä muutos pistää silmään valtavasti.

Peilit tuovat avaruutta. Otin peilin alas, koska seinä odottaa uutta maalia pintaansa. Tila pieneni valtavasti. Oikeastaan koko asunto on kutistunut jo lähes siihen mittaan, miltä muiden ihmisten kahdeksantoistaneliöiset näyttävät. Tilannetta ei yhtään helpota se, että tavarat pyrkivät pahvilaatikkoihin, joita sitten lojuu ympäriinsä. Elän kaaoksen keskellä.

Minulla on ollut monta asiaa, jotka olisin halunnut kirjottaa ylös. En kuitenkaan uskalla tehdä sitä. Koulu on muuttanut minua. Nykyisin mietin enemmän miten väärin kaiken voi ymmärtää ja millaisen kuvan annan sen takia maailmasta, jossa elän.

Sairaalan sisäiset asiat kuuluvat esiripun taakse.

Nice to be me

Viimeisimmät "I love to be me" - kokemukset:

- Minulle kerrottiin asioista avoimesti. Tätä rakastan aina.

- Moni kaveri tarjoutui muuttoavuksi ja käski pyytämään apuun. 

- Kävelin aulan läpi ja useampi ihminen huusi iloisesti "Kaisaaa!". Tunsin itseni julkkikseksi.

- Kierrätin lapsukaisia sairaalassa ja vastailin kysymyksiin. Tuli fiilis, että opettajan ammatti olisi sekin hieno. Lisäksi osasin vastata kysymyksiin paremmin kuin koskaan.

- Sain kiitosta siitä, että jaksoin sekaantua muiden asioihin ja kysellä henkilökohtaisia.

- Minulle hehkutettiin asioita tyylillä "sun täytyy kuulla tämä!". 

- Kävin ihanan absurdin ja hyväntuulisen keskustelun, joka sisälsi kummankin keskusteluosapuolen kehumista ja maailman ihmettelemistä. Tuntui, että voin kertoa juuri mitä ajattelen miettimättä onko se sopivaa, vaikken tuntenut keskustelukumppaniani juuri lainkaan.

- Moni ihminen vuodatti minulle asioitaan ja kiitti, kun jaksoin kuunnella. 

ylläriasunto

Kääk!

Olin totaalisesti unohtanut, että hakemukseni Ikituuriin, Suureen Torniin, on olemassa. Tänään sähköposti ilmoitti minulle, että minulle on varattuna sieltä asunto. Minulle! Voi mahoton paikka.

Olen tottumuksen myötä rakastunut syvästi nykyiseen itsemurhayksiööni. Kaikki on lähellä, kaikki on pientä, kaikki on tässä hetkessä ja vain minua varten. Pieni ihana koloni, joka rakastaa minua yhtä paljon kuin minä sitä. Opiskelijaboksi, joka ei koskaan petä missään tilanteessa. Miten tällaisen voi jättää taakseen?

Henkisen kamppailun tuloksena ja monen ihmisen rohkaisemana otin kuitenkin uuden, tuplaten isomman, kämpän vastaan. Yllättäen se hetki, jolloin koko elämä pitää laittaa pahvilaatikoihin, tuli heittäen muutaman vuoden lähemmäs.

Muutto on toisaalta puhdistava kokemus. Kaiken turhan voi heittää pois ja kodin rakentamisen voi aloittaa alusta. Minulle koti ei ole koskaan valmis: aina on jotain pientä, jonka voi vielä hieman paremmin järjestää. Nyt se kaikki aloitetaan kuitenkin tuoreelta pohjalta.

Tästä tulee jännittävä seikkailu!

viimeisiä viedään

Huomenna on todennäköisesti viimeinen ensimmäinen koulupäivä koskaan. Ajatus tulevaisuudesta hirvittää. Eilen olin kavereiden vaihtoonlähtö läksäreissä ja minulta kysyttiin olenko täällä vielä, kun he tulevat takaisin. Niin, olenko Turussa vuoden päästä? En tiedä.

Tuleva vuosi saattaa tarjota suuria muutoksia. Tai sitten mikään ei radikaalisti muutu. Vuoden päästä minä todennäköisesti aloitan oikeasti työurani. Se kuulostaa kamalalta. En haluaisi hylätä tätä tuttua ja turvallista ympäristöä, jossa voin käydä syömässä luottaen siihen, että ruokalasta löytyy tuttuja. En haluaisi kasvaa isoksi.

Tämä kaikki on onneksi vielä yhdeksän kuukauden päässä.

Tänään minua turhautti myös kamerani. Se ei toimi vieläkään. Automaattilaukaisin ei kertakaikkiaan toimi. Turhauttaa. Gigantille olisi tullut halvemmaksi antaa minulle suoraan uusi kamera.

Päivän löydöt:
- Keskimääräinen siemensyöksymäärä sisältää n. 5 kilokaloria.
- Dominoivan käden kynnet kasvavat yleensä hieman nopeammin.
- Miesten kynnet kasvavat nopeammin kuin naisten kynnet.

syystuulet tulevat

Tavoittelemanne henkilö ei juuri nyt ole tavattavissa, yrittäkää syyskuussa tai viikonloppuna uudestaan.

Uudet opiskelijat tulivat eilen. Jee! Mahdollisuus tylsistyä kesällä jää edelleen utopistiseksi kuulopuheeksi, koska nyt vapaa-ajan käytön ongelmia ei enää ole eikä tule. Joka syksyisen perinteen mukaan yhtäkkiä huomaan, etten ole tavoitettavissa, en muista vastata puhelimeen, en muista soittaa takaisin tai yksinkertaisesti vain pysty keskittymään muihin ihmisiin. Anteeksi. Olen ensisijaisesti tuutori, toissijaisesti voin jutella kanssasi, kunhan osut vastaan otollisella hetkellä. Siihen se vain aina päätyy.

Olen tutustunut jälleen isoon kasaan uusia ihmisiä. Ennen väitin, että minulla on loistava kasvomuisti. En muista nimiä, mutta muistan kasvot. Tiedän tuntevani ihmisen jostain. No, en enää. Muistini on huonontunut tai muistettavia ihmisiä on tullut liikaa eteeni. Nykyisin tulee yhä enemmän tilanteita, joissa minulle todetaan "ollaanhan me nähty ennenkin". Ai ollaan? Kiva. Ihmiset eivät pidä siitä, ettei niitä muisteta.

Toisaalta tämä on kolikon kääntöpuoli. Haluan olla se, joka muistetaan. Tuttu kasvo, jolle voi tulla juttelemaan. Nyt minut muistetaan. Minä en vain muista kaikkia muita. Onneksi äärimmäisen harvoin tulee tilanteita, joissa ei kerta kaikkiaan kehtaa kysyä mistä olen tuttu.

Loma lääkiksestä on nyt virallisesti ohi. Onneksi lääkismaailma näyttää kuitenkin vain parhaat puolensa tuutoroinnissa, parin viikon päästä voin sitten hajoilla oikeasti opiskelujen alkua. Mutta siihen nyt on vielä aikaa.

luovuta jo.

Kuulopuheiden mukaan busseissa on mainoksia, jotka kehoittavat luovuttamaan munasoluja. Ihmekös tuo, pikaisen nettiuutisoinnin selauksen perusteella luovuttajista on aina hirveä pula (tämä voi tosin johtua siitä, ettei muunlainen uutisointi olisi järkevää kenellekään). Tämän innoittamana päivän löydöt:

- Sukusolujen luovuttamisesta ei saa maksaa palkkiota, mutta kulukorvauksen saa maksaa. Lain mukaan kohtuullinen korvaus munasolun luovuttamisesta on 250 e. Tämän lisäksi firmat voivat maksaa päivärahaa tai matkakustannuksia.

- Sperma säilyy jäädytettynä ja käyttökelpoisena jopa 20 vuotta. Kaikkien miesten sperma ei kuitenkaan kestä pakastusta.

- Spermaa säilytetään aina vähintään 6 kk ennen hedelmöitystä. Tänä aikana tutkitaan hedelmöityskelpoisuus eli mm. tartuntataudit näytteestä.

- Luovuttajan henkilöllisyys on paljastettava lapselle tämän täytettyä 18 vuotta mikäli hän niin pyytää. (Laki tullut voimaan syyskuussa 2007)

love and hate

Rakastan helposti ja kokonaan aukeavia pokkareita.

Vihaan asioita, jotka pitäisi tehdä riittävän usein, mutta joita ei tule tehtyä juuri koskaan.

Rakastan sitä, että minuun luotetaan ja minulle kerrotaan asioita. Sitä, että tiedän enemmän kuin minun oletetaan tietävän. Vihaan sitä, että asioita kierrellään eikä niistä puhuta suoraan.

Vihaan vihjailua, joka pakottaa kysymään lisää.

Vihaan sitä, että minut jätetään ulkopuolelle.

Rakastan hulluja ideoita ja niiden toteutusta.

Rakastan värejä. Kotini pölykin on punaista.

Vihaan sitä, ettei päätöksiä osata tehdä.

Rakastan intohimoa. Sitä, että ei malta laskea kirjaa käsistään. Sitä, että haluaisi soittaa samaa kappaletta uudestaan ja uudestaan ja oppia sen jokaista piirrettä myöden. 

Vihaan sitä, etten osaa puhua asioista riittävästi.

Rakastan ansaittuja kehuja. Vihaan sitä, etten itse osaa kehua. 

Rakastan sitä, ettei olekaan ainoa, vaikka luuli niin, ja joku kertoo sen.

Vihaan sukkien järjestämistä pyykkinarulle.

Rakastan ukkosta. Rakastan isoja pisaroita ja sateen ropinaa. Rakastan sitä, että joku muu on yhtä hullu lähteäkseen juoksemaan sateeseen kanssani.

tekniikan maailma

Tekniikan jumala varmasti vihaa minua. Se johtuu todennäköisesti siitä, etten käsittele elektroniikkaani mitenkään äärimmäisen huolellisesti. Puhun sille tosin usein. Kasvit pitävät puhumisesta, elektroniikasta en tiedä.

Kaksi kuukautta sitten ostamani kamera ei toiminut niinkuin pitäisi. Ajoittain se jumiutuu täysin. Vein sen takuukorjaukseen. He todennäköisesti eivät löydä vikaa laisinkaan, koska se on ajoittainen, ja saan takaisin kamerani sellaisenaan, hyvällä tuurilla hymyn kera. Siinä on todennäköisesti ajoittainen kosketushäiriö.

Tietokoneeni sammuu välillä itsekseen. Ei kovin usein, mutta välillä, ikäänkuin varoitukseksi. Muun ajan se on lähinnä hidas.

Yritin päivittää kännykkääni. Lopputuloksena se ei enää mennyt päälle. Näin tilanteen toivottomana ja paiskoin kännykkää useita kertoja asfalttiin saadakseni piirilevyn esiin (koruiksi, tiedäthän).

Tekniikan jumala ilmeisesti suivaantui vihamielisen näköisestä käytöksestäni. Kiitokseksi tietokoneeni hiiri lopetti toimintansa. Tietokoneen oma hiiri ei ole enää puoleen vuoteen toiminut niinkuin sen kuuluisi. Lisäksi, jos kannettavan oman hiiren laittaa pois päältä, myös näppäimistö lopettaa toimintansa seuraavan käynnistyksen yhteydessä. Toivon hiiren kuitenkin vielä elpyvän.

Saab ei ole pelkästään minun käytössäni, mutta siitä hajosi akkulaturi. Tästä asiasta en ymmärrä juuri mitään.

Näiden lisäksi omistan seuraavaa elektroniikkaa: radion (toiminut moitteettomasti ainakin vuodesta 2003 lähtien), telkkarin (se on toiminut omalla logiikallaan koko ajan), NES:n (ne ovat onneksi lähes kuolemattomia), pakastimen (tehty todennäköisesti 80-luvulla, toimii), lamppuja sekä jääkaapin, hellanlevyjä sekä uunin, jotka eivät varsinaisesti ole minun.

Tänään mietin hetken mitähän tekisin elämälleni. Päätin siivota. En elämääni, mutta kaapin. Syvempi pohdinta siirretty jälleen tulevaisuuteen.

Musiikkia ja haasteita

Minulla on kaksi ohjelmaa, jotka haluaisin joka vuosi nähdä. Kultainen ja Hopeinen harmonikka sekä Primus Ikaalinen. Vuosi sitten yle kuitenkin päätti, että ohjelman filmatisointi ja lähettäminen on turhan kallista. Onnekseni kuitenkin ranskalainen nettitv kuitenkin filmasi ja lähetti ainakin Primus Ikaallisen livenä.

Ihmisluonto on kuitenkin ihmeellinen. Olin jo hyväksynyt, etten näe kisoja. Nyt, kun nään, harmittaa vietävästi. Kuva on nimittäin äärimmäisen epätarkka ja ääni huonolaatuista. Surullista. Lähinnä muistaa, miksi harmitti niin vietävästi, ettei yle enää näytä kisaa.

Vaan valitus sikseen. Mulla on loma!

Päätin pitää vegaaniviikon. Maidosta luopuminen on yllättävän vaikeaa, mutta yritän silti. Loppuen lopuksi suurin ongelma muodostuu, kun lähtee porukalla jonnekin. Vegaanina saisi aina olla se, joka toteaa, ettei mistään saa sopivaa ruokaa. Erityisesti kuin pelkästään jo lihattoman ruoan löytyminen ei edelleenkään ole itsestään selvyys esimerkiksi sairaalan ruokaloille. Toisaalta tavoitteeni olikin nimenomaan kartoittaa mistä kaikesta pitäisi luopua, jos olisi vegaani. Omat eväät tulisivat ainakin tutuksi, veikkaan. Mutta koska haastoin itseni, niin tämän kuuluukin olla edes hieman haastavaa.

lähestymisen ahdistus

Tänään otin riippumaton kainaloon ja menin ripustamaan sen lenkkipolun viereiseen puuhun. Heti ripustettuani  joku ulkomaanihme tuli kysymään tarvitsenko apua. Vastasin iloisesti hymyillen kielteisesti ja hyppäsin mattoon. Tästä huolimatta mies tuli viereeni ja rupatteli. Mielestäni se oli hetken hauskaa, mutta huomasin, etten pääse miehestä eroon millään. Lopulta keskustelu päättyi siihen, että hän vannotti minulle rakkauttaan. Tilanne ahdisti ja halusin hänestä vain eroon mahdollisimman pian. Pian pääsinkin.

Mietin, minkä takia ulkomaalaisten miesten lähentelyt tuntuvat aina inhottavilta. Loppuen lopuksi olen kaikkea muuta kuin kotonani tilanteessa, jossa minua suoraan ja kursailematta yritetään iskeä. Lisäksi olen tässä asiassa ilmeisen rasisti. Suorat ehdotukset ulkomaalaiselta saavat minut tuntemaan oloni uhatuksi. Itsesuojeluvaisto kieltää lähtemästä mukaan. Ehkä yhdistän nämä ihmiset baareja kierteleviin vanhempiin miehiin (yleensä ulkomaalaistaustaisiin), jotka yrittävät saada 16-vuotiaita lähtemään mukaansa.

Toisaalta suorat ehdotukset suomalaisiltakaan eivät saa minua luonnolliseksi, jos en yhtään tunne ihmistä. Liian suora lähestymistapa tuntemattomalta saa itsesuojeluvaiston heräämään. Vaikka toivoisin kiinnostusta osakseni, en osaa käsitellä sitä. Miten loogista.

Seuraavaksi kerron vastaavassa tilanteessa, että minulla on vaimo ja kolme lasta. Sen jälkeen kerron olevani 50-vuotias feministi, joka oli ennen mies.

Tiedonetsinnän sivupoluilta

Päivän löydöt:

- Länsi-Euroopassa 10–20 %, Venäjällä ja entisen Neuvostoliiton alueella 30–70 %, Yhdysvalloissa 40 %, Etelä-Amerikan maissa 20–50 %, Lähi-idässä 50–90 % ja Afrikassa 70–98 % aikuisista ei hyväksy homoseksuaalisuutta.

- Homoseksuaalisuus oli vuonna 2009 edelleen rikos 80 maassa ja viidessä maassa (Iran, Mauritania, Saudi-Arabia, Sudan, Jemen) seurauksena oli teloitus.

- 1973 Yhdysvaltojen psykiatriyhdistys poisti homoseksuaalisuuden psykiatrisesta tautiluokituksesta.

Raamattua tulkitaan kulttuuriin sopivalla tavalla. Erään tekstin mukaan se on myös käännetty kulttuurin kullonikin sopivimmalla tavalla. Minä pidän loogisista ihmisistä. Sen sijaan en pidä ihmisistä, jotka tulkitsevat asioita parhaaksi näkemällään tavalla puolueellisesti. Homous on syntiä, koska Raamattu sanoo niin. Sen sijaan orjat eivät enää kuulu kulttuuriin, joten niiden suhteen Raamatun sana ei päde. Ja jos yrittää napata Raamatusta jonkun muun nykykulttuuriin käsittämättömän lauseen, niin se on saivartelua.

Kerran kuulin sanottavan, että homoseksuaalisuus on samanlainen synti kuin murha. Synti kuin synti, mitä niitä luokittelemaan, anteeksi ne annetaan kuitenkin, jos usko on riittävän vahva. Mielestäni ajatus oli käsittämättömän typerä, mutta en lähtenyt puolustelemaan. En halunnut aiheuttaa närää nousemalla vastarintaan. Nykyään tilanne olisi toinen.

Mikä siinä onkin, että kesällä kalenterin käyttö on aina ylivoimaista? Viime vuonna kirjoitin menot liitutaululle, täytynee tyytyä siihen tänäkin vuonna. Vaikka miten päättäisi käyttää kalenteria, ei sitä tule käytettyä. Vaikka kirjoittaisi siihen menonsa, ei sitä kuitenkaan tule katsottua. Kesä ja kalenteri eivät vain toimi yhdessä. Ei, vaikka olisi töissä.

Alkukesällä haavan lehdet ovat vihreitä ja pehmeitä. Jostain syystä en ole ennen huomannut sitä. Olen aina pitänyt haavan lehtiä karkeina ja kahisevina.

En jostain syystä koskaan mieti lukuvuosia taaksepäin. Mielestäni vuosi vaihtuu, kun syksy alkaa. Silloin mietin mitä vuosi tuo tullessaan ja miten voisin itse vaikuttaa siihen. Uutena vuotena kuitenkin mietin aikaa taaksepäin ja pohdin mitä kalenterivuosi on minulle antanut. Sekin on epäloogista. Nyt mietin kuitenkin ensimmäistä kertaa mitä viides vuosi antoi. Se antoi itseluottamusta ja paljon uusia ihmisiä. Viime syksynä olin äärimmäisen tyytyväinen itseeni ja siihen, miten tutustuin ihmisiin. Jos pääsisin nyt vasta opiskelemaan, olisin äärimmäisen aktiivinen ja tutustuisin kaikkiin mielestäni tutustumisen arvoisiin ihmisiin. Oli miten oli, tämä vuosi oli hyvä. Olkoon ensi vuosi entistä parempi!

lohikäärmeen kesä

Tänään aurinko on paistanut niin lämpimästi, että julistan kesän alkaneeksi! Saattoi se alkaa jo aiemminkin, mutta tänään viimeistään. Bongasin ensimmäiset auringon palvojatkin tänään. Yleensä kesä alkaa siitä, kun loma alkaa. Tänä keväänä opiskelut loppuivat kuitenkin niin aikaisin, ettei tuntunut vielä kesältä. Varsinainen virstanpylväs puuttui.

Löysin Boosterista kesän checklistan. Se on lista, joka haastaa nauttimaan kesästä ja kokeilemaan rajoja. Listalla on mm. elä viikko kasvisruoalla. Joo! Se ei sinänsä ole suurikaan haaste, koska syön mieluusti kasvipohjaista. Mutta pystyisinkö elämään viikon vegaanina? Maidosta luopuminen voi olla kova pala. Voisi sitä silti kokeilla. Viinitkin ovat kuulemma pääsääntöisesti vegaaneilta kiellettyjä, koska niissä on kanamunaa. Opin tämän eilen.

Tehkää oma kesälistanne! Listatkaa asioita, joita ei ole tullut tehdyksi, mutta mitä olisi kiva kokeilla. Omalle listalleni kuuluvat mm. seuraavat:

- Juokse sateessa
- Istu nuotiolla
- Tienaa rahaa katutaiteella (katusoittolupaa ei muuten nykyisin tarvitse erikseen hakea, ellei kunta/kaupunki ole itse niin määrittänyt)
- Lähetä pullopostia
- Tylsisty
- Nuku riippumatossa
- Lähetä kännipostikortti
- Naura
- Eksy

ongelmana internet

Minulla on ongelma nimeltä facebook.

Ongelma ei sinänsä ole se, että käyttäisin siihen turhan paljon aikaa (vaikka käytänkin), vaan se, että se katkaisee ajatuksen kulun. Liian monta kertaa viime aikoina olen avannut selaimen tehdäkseni "jotain järkevää". Sivujen lataaminen on kestänyt aikansa ja yleensä naamakirja latautuu ensimmäisten joukossa. Tämän takia eksyn facebookkiin, katson uudet ilmoitukset ja tämän jälkeen ihmettelen mitä ihmettä minun pitikään tehdä.

Ongelma on toistuva. Yleensä kuluu noin 7 minuuttia ennen kuin keksin mitä minun piti tehdä. Ongelmaan olisi simppeli ratkaisu: sulkisin facebookin ennen selaimen sulkemista. En kuitenkaan tee sitä vaan valitan asiasta blogiini. Niin, miksi tosiaan minulla ei ole aikaa ylinmäärin?

Missä kulkee addiktion raja?

ajankäytöllinen kaaos

Viime aikoina aika on tuntunut karkaavan sormien välistä juosten.

Minun on pitänyt siivota 4 viikkoa. Olen aloittanut noin 10 kertaa, mutta joka kerta jättänyt kesken. Jokin muu asia on tuntunut tärkeämmältä.

Minun on pitänyt tiskata 2 viikkoa. Olen aloittanut tiskaamisen 3 kertaa, tiskannut noin puolet astioista ja jättänyt kesken. Viimeksi jätin vaikeimmat astiat likoomaan. Päivän lopuksi tyhjensin altaan, mutta siellä ne kattilat edelleen likoavat. Tiskiharja oli jäänyt lavuaariin.

Minun on pitänyt lukea kevään viimeiseen tenttiin. Tänään en mennyt soittamaan, jotta voisin lukea siihen. Sen sijaan katson näyttöä ja yritän saada tietoa siirrettyä aivoihin. Se ei onnistu. Olen selaillut samoja kopsuja yli neljä tuntia oppimatta mitään.

Olen ollut päivittämättä niin kauan, että koko blogger on muuttanut ulkoasuaan. Olen myös kokenut itseni niin kiireiseksi, etten ole ehtinyt selata muiden päivityksiä enkä facebookkia yhtä ahkerasti kuin yleensä.

Jokin aika sitten minua ihmeteltiin, koska en tiennyt erään elokuvan olemassa olosta mitään. Itse puolestani ihmettelin mistä olisin tiedon voinut saadakaan. Mistä ihmiset saavat tietoa asioista, jotka kuuluisi tietää? Itse saan pieniä tiedonjyviä radiosta, mutta YleX:n uusien juontajien jälkeen iltakuuntelu on jäänyt, mikä on vähentänyt radioaikaani huomattavasti. Telkkaria en ole katsonut enää kuukausiin ja turkkari tarjoaa harvoin tietoa elokuvista.

Päiväni paras hetki oli, kun löysin kylävalinnalta tuttuja eikä minun tarvinnutkaan heti lähteä pois. Olisin halunnut mennä heidän mukaansa.

Voitettiin SM-hopeaa harmonikkaorkesterien sarjassa viikonloppuna. Vuosi sitten en olisi ikinä kuvitellut edes kisaavani.

elämää kaaoksen keskellä

Elämä on ajoittain kaaottista. Viime aikoina kaaottisuus on oleellisesti lisääntynyt lastentautien loppukirin takia. Tentti oli maanantaina, mutta täydellinen rentoutuminen tuntuu siitä huolimatta vaikealta. Tuntuu, että koko ajan pitäisi tehdä jotain, olla jossain tai ylipäätä edes ajatuksen tasolla suunnitella jotain. Kavereihin olen pitänyt surullisen vähän yhteyttä. Yhteydenotot minun aloitteestani ovat huvenneet olemattomiin. Ajan (ja energian) puute on käynyt liiankin tutuksi tekosyyksi. Jälleen.

Tänään käräytin ruisleivän paahtimessa ja jogurttipurkin kannen hellalla. Lisäksi löysin pöydältäni puhtaan kupin, jonka olin ilmeisesti joskus ottanut esille aikeissa keittää teetä. En ilmeisesti kuitenkaan tehnyt sitä.

Ensi viikon Duplinin kurssimatka tulee tarpeeseen. Hetkeksi pois kaikesta tavallisesta.

Olin tänään katsomassa The Artistin. Hieno elokuva, suosittelen. Elokuvaa katsellessa tuli tosin mieleen muutama muukin elokuva, joka on tehty kauhistelemaan mykkäelokuvien ja äänielokuvien yhteentörmäystä. The Artist oli minun näkemistäni kuitenkin hienoin, vaikka idea sinänsä onkin vanha. Kuitenkin lähes koko elokuvan ajan minua häiritsi asia, joka normaalisti on täysin turhanpäiväinen: kuvan koko. Koko elokuva oli tehty kuten ennen muinoin (olettaisin) eli kokoon 4:3. Vanhan television kokoon. Ai että se ärsytti! Nykyään televisiotkaan eivät ole sen kokoisia, miksi siis väen vängällä tehdä elokuva vanhaan kuvasuhteeseen? Miten hienon tehokeinon siitä olisi saanut! Elokuvapätkät olisivat voineet olla 3:4, mutta elokuvan normaali maailma olisi voinut olla nykyisessä "tavallisessa" kuvakoossa. Äh.

"Sä et vaan ymmärrä taidetta!"
En niin. Olen pikkumainen ja minua ärsyttävät pienet asiat, sillä hyvä.

aiheesta eksymistä

Tarvitsisin uusia oppimistyylejä. Lukemisyritykset hairahtuvat turhan helposti sivupoluille.

Olen monesti miettinyt minkä takia ihmisillä on erilaisia napoja. Tiedättehän: toisilla napa on kuopalla, toisilla lähinnä rinkula, pullottavampi napa. Varsinaista vastausta tähän en tälläkään kertaa saanut, mutta sen sijaan löysin jotain ihan muuta. Navan tulkintaa! Olen joskus lainannut kirjan, jossa kerrottiin jokaisen ihmisen korvan olevan ainutlaatuisen muotoinen. Korvalehdistä pystyy kirjan mukaan päättelemään ihmisen luonteen. Tämän linkin mukaan myös navasta pystyisi päättelemään ihmisen luonteen. Olen utelias ihminen, joten olisin halunnut tulkita itseni napani avulla. Sääli, ettei minulla ole hajuakaan miltä esimerkiksi kysymysmerkkinapa näyttää.

Isorokko on englanniksi smallpox. Johtopäätös: koolla ei ole väliä, kunhan on joku koko.

Yleisin flunssan aiheuttaja on sarvikuonovirus.

Kävelin sunnuntaina pitkin tyksin käytävää ja vastaani tuli kuusi miestä stringeissä.

kärpäset etsivät palkintoja

Tänään uutisvirta kertoi minulle, että puutteessa olevat kärpäset juovat enemmän alkoholia. Jännittävää! Millähän tasolla tämä on sovellettavissa ihmisiin? Ja mitä mahdollisuuksia tuo tarjoisikaan! Seksi lisää tietyn neuropeptidin pitoisuutta aivoissa, jolloin kärpäset tuntevat itsensä tyydyttyneiksi eivätkä etsi muita itsensä palkitsemismuotoja. Jos peptidiä on vähemmän, kärpäset yrittävät palkita itseään esimerkiksi alkoholilla.

Ihmisillä on neuropeptidi, joka toimii hieman samalla tavalla. On olemassa aseksuaalisia ihmisiä, jotka eivät edes pyri etsimään kumppania itselleen (ainakaan seksin puolesta). Voisiko näillä ihmisillä samaisen peptidin pitoisuudet olla korkeammat kuin normaaliväestöllä? Ja juovatko aseksuaaliset ihmiset keskimääräistä vähemmän alkoholia? Tietysti voi olla, että ihmisille alkoholi ei toimi samalla tapaa palkintona, koska yhteiskunta vaikuttaa huomattavan paljon asenteisiin alkoholia kohtaan.

Voi mitä mahdollisuuksia! Neuropsykiatria on mielenkiintoista. Erityisen mielenkiintoista siitä tekee se, ettei siitä vielä tiedetä paljoakaan.

Tänään minun olisi pitänyt lukea. Paljon. En jaksanut. Ensin en jaksanut tehdä mitään, nyt minun tekisi mieleni tehdä mitä tahansa muuta paitsi opiskella. Lisäksi sähköposti kertoi, että olen ensi vuonnakin jälleen tuutori. Toivottavasti se oli hyvä ratkaisu. En ymmärrä miksei olisi.

En oikeastaan ymmärrä miksi lastentautien tentit ovat saaneet minut hermoilemaan lukemisesta. En hermoile opiskeluista juuri koskaan. Suurin ongelma taitaa tällä kertaa olla äärimmäisen huono keskittymiskyky. Voisin käyttää käytettävissä olevan ajan tehokkaasti lukemiseen, mutta sen sijaan selailen materiaalia enkä saa juuri mitään aikaiseksi. Mutta ei se mitään, onneksi täältä löytyy apu kaikkeen.

kehuja ja turhautumista

Tällä viikolla turhauduin omaan osaamattomuuteeni. Ärsytti, etten osaa asoita, joita pitäisi osata. Vielä enemmän ärsytti, etten siitä huolimatta pysty keskittymään opiskelemiseen.

Kuitenkin tämä viikko on muiden ihmisten osalta tarjonnut minulle lähinnä itsetunnon buustausta. Keskiviikkona minun soittoani kehuttiin kappaleessa, josta olen kaikkein epävarmin. Naistenpäivänä sain lukuisia kehuja niin ulkonäöstäni kuin luonteestanikin. Kehujen ylenpalttisuus hämmensi minua, mutta oli parasta itsetunnon kohotusta mitä voi saada.

Ihmisiä on helppo ilahduttaa. Naistenpäivä ei mielestäni ollut erityisen hyvä. Sitten sain prinsessakakkua, virkatun ruusun ja kehuja. Sen jälkeen koko päivä oli mielestäni ollut täydellinen.

Perjantaina luin sanan lautuma, josta mieleeni tuli Loituma:

mä hoidan, mä hoidan.

Kaveripiirini on rajoittunut. Kun kaveripiiri on riittävän homogeenistä, sitä helposti unohtaa millaisia ihmisiä kaveripiirin ulkopuolelta löytyy. Eilen minua kehuttiin kamalasti, koska osasin tulostaa 66 A4-kokoista siluettikuvaa. Vau. "Mistä sä löysit niitä?" KVG.

No, tätä ajatellessani tajusin, että osa ihmisistä on hirveän huonoja tietokoneiden kanssa. Itse omistan niin monta kaveria, jolta kysyä neuvoa pattitilanteessa, että unohdan helposti, että itse osaan käyttää koneita keskimääräistä kätevämmin. Kysy ja opi taktiikka toimii. Loppuen lopuksi kyse on vain yrityksestä. Haluan tehdä jotain, joten etsin keinon, millä tehdä se. Keksi idea ja toteuta se. Samaa taktiikkaa käytän ompelemisessa. Muut tekee sitä, mitä ne osaa, minä teen mitä haluan. Yleensä lopputulos on mukiinmenevä.

Olen huomannut myös, ettei perusosaamiseen kuulu myöskään ompelutaitoja, ruoanlaittotaitoa tai juurikaan taitoja musiikin saralla. En ole kuvitellut taitojeni olevan mitenkään erikoisia, mutta muiden osaamattomuuden katsominen on saanut minut arvostamaan taitojani enemmän. Vaikka edelleen väitänkin, että kyse on vain yrityksestä. Jos uskaltaa kokeilla, oppii matkan varrella hyödyllisiä taitoja.

Tarkoituksenani ei ole vähätellä muita ihmisiä. Eiliset kohteliaisuudet ja tämän päivän auringonpaiste vain saivat minut hetken verran arvostamaan itseäni.

Kyse on mukavuusalueista. Kun jotain konkreettisesti tehdään, osaan toimia ja tunnen olevani omalla kentälläni. Mutta kun keskustelu kääntyy elokuviin, näytteliöihin, historiaan, politiikkaan tai ylipäätään yleissivistykseen, en osaa sanoa juuta enkä jaata (tai lähinnä osaan sanoa "juu" ja "jaa"). Saatan vaikuttaa tyhmältä, mutta ainakin osaan tehdä itselleni pupun korvat.

suhteita numeroihin

Luen kirjaa Mies joka luuli vaimoaan hatuksi. Se sisältää neuropsykiatrisia potilastapauksia. Eilen luin kaksosista, jotka näkevät numeroita. Samaan tapaan kuin minä voin laskematta nähdä, että pöydällä on neljä lasia, he voivat laskematta nähdä, että lattialla on 111 tulitikkua. Kaksoset viehättyivät jaottomista luvuista. Kirjan mukaan monet viehättyvät ennemmin jaottomista kuin jaollisista luvuista.

Eräs matemaatikko kuvasi, että luvut ovat kuin ystäviä. Tutun luvun nähdessään hän ilahtui, koska tunsi luvun. Tiesi sen ominaisuuksia. Pystyn samaistumaan. Pidän toisista luvuista enemmän kuin toisista. Mutta erotakseni massasta, itse en välitä luvun jako-ominaisuuksista. Minä yhdistän luvun johonkin tunneperäiseen ja luon tätä kautta sille suhteen.

Minulle poikkeuksellisen tärkeitä lukuja ovat 24 ja 3. Jos muistettavaan numerosarjaan (vaikkapa ovikoodiin) sisältyy jollain tavalla jompi kumpi, se on helppo muistaa. Se on tuttu. Saatan muistaa sen vielä vuosien päästä.  Muistan hyvin kaverin vanhan ovikoodin, koska se oli 2 x 24 nollien keskellä. Tapaus jäi mieleen, koska kerroin logiikkani ääneen. Silloin yleisöni ei ymmärtänyt miksi 24 olisi mitenkään erilainen kuin mikään muu numero. Kuitenkin 24 on numeroista vanhimpia ystäviäni.

Historian tunneilla en koskaan muistanut vuosilukuja. Silloin väitin numeromuistiani huonoksi, että olin huono muistamaan ulkoa asioita. Se ei pidä paikkansa. En muistanut lukuja, koska ne oli pakko muistaa. Kyseessä on sama ilmiö kuin silloin, kun kirjaa on pakko lukea. Silloin se ei ole kivaa. Huomaan kuitenkin painavani mieleeni tarpeettomia lukuja, jotka säilyvät muistissani vaihtelevan ajan. Luon tunnesiteen, katselen hetken ja päästän vaipumaan unohduksiin.

Vaasan vesitornissa on 228 porrasta.

innostuksia kuutiosta

Tänään kävelin noin 5 kilometria, jotta sain uuden lelun. Ostin itselleni kaksi kuutiota. Olin iloinen kuin pieni lapsi, vaikka GoogleMaps laittoi minut jälleen kävelemään ylimääräistä.

Päivän löydöt:

Ernõ Rubik kehitti kuution vuonna 1974 arkkitehtiopiskelijoiden kolmiulotteisen ajattelun kehittämisen välineeksi. Rubik oli unkarilainen keksijä, kuvanveistäjä ja arkkitehtuurin professori. Hänen isänsä oli myös nimeltään Ernõ Rubik.

Rubikin kuutioita on myyty yli 300 miljoonaa kappaletta.

Suurin toimiva Rubikin kuutio on metrin kanttiinsa ja sen omistaa Pulma Puodin myyjä.

i fink u freaky

Inhoan sitä, että naaman eteen vedetty huivi kostuu hengityksestä ja jäätyy.

Päivän löydöt:


Leonardo da Vinci suunnitteli ensimmäisenä piilolinssit vuonna 1508. Ensimmäiset piilolinssit valmistettiin kuitenkin vasta 1888 ja ne oli tehty lasista. Niitä pystyi pitämään päässä kaksi tuntia kerrallaan, koska ne olivat äärimmäisen epämukavat. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin piilolinssit tehtiin ensimmäisen kerran muovista.

uusi blogaustyyli lohikäärmeelle

Blogini on kurjasti kuivumassa kasaan, koska mielestäni en omista mitään erikoisen jännittäviä tai omaperäisiä ajatuksia. Nyt aloitan siis uuden tavan, joka saattaa kestää vain yhden päivityksen. Meidän käskettiin joka päivä ottaa selville joku uusi asia. Vaikka kyse olikin lääketieteestä, niin laajennan tätä kaikkeen. Niinpä jaan tietoni kanssanne.

Päivän löytöjä:
Nopat keksittiin ainakin 5000 vuotta sitten. Tuolloin nopat tehtiin luusta ja niillä osattiin jo tuolloin huijata, koska niitä painotettiin. Sen sijaan keskiajan Italiassa naiset eivät saaneet pelata nopilla. Keskiajan Italiassa epäonnen luku oli 17.

Viralliset bordellit lopetettiin Helsingistä vasta 1908. Tuohon asti bordellitoiminta oli tarkasti vartioitua ja bordellin naiset olivat virallisessa rekisterissä. Naiset kävivät myös säännöllisesti lääkärissä sukupuolitautien varalta.

Norjaan perustettiin vuonna 2010 ilmainen bordelli.