joulun aikaa

Mikä joulusta tekee joulun?

Joululomaani on tähän mennessä kuulunut päivä remontointia, kaksi päivää siivoamista ja päivä ruoanlaittoa. Tänään oli vuorossa noista viimeinen. Kotiin kävellessä pohdin mitä minä joululta haluan. En välitä, vaikka jouluna olisi kamala kaaos kodissa, mutta haluan syödä jouluruokaa. Arvostan ruokaa. Koti voi olla minkälainen loukko tahansa, mutta keittiön pitää olla sellainen, jossa saa tehtyä ruokaa. Ruoka on tärkeää!

Tänä vuonna päätin, että koska en ole kotona, minun ei tarvitse täällä siivota. Niinpä varaudun juhlallisuuksien jälkeen kotiutumaan villakoirien keskelle enkä tee (omaa) joulusiivousta. Loistavaa! Jouluna kuuluu rentoutua, joten pienet myönnytykset ovat peräti välttämättömiä.

Mitä muuta minun jouluuni kuuluu kuin ruokaa? Perhettä. Joulu on minulle ehdottomasti perhejuhla. Jouluna kuuluu kiertää sukulaisia ja toitottaa kaikille hyvät joulut. Joulu vaikkapa ulkomailla ei olisi oikea joulu. Minä vaadin perinteitä! Vaadin ruokaa ja tutut ihmiset. Tottakai voisin viettää joulun muuallakin, mutta en laskisi sitä jouluksi. Kysymykseen "mitä teit viime jouluna?" antaisin todennäköisesti väärän vastauksen. Samalla tavalla toimin uuden vuoden suhteen: jos en ole ollut Vartiovuorenmäellä vuoden vaihtuessa, en osaa sijoittaa itseäni uuteen vuoteen. Mietin turhan pitkään mitä tein viime uutena vuotena, koska en silloin ollut mäellä. Vuosi vaihtui silti oikein mukavasti ilman mäkeäkin.

Sen pitemmittä jorinoitta: Oikein ihanaa ja rauhaisaa joulua kaikille! :)

tilannekuva

Linnottaudun rättiväsyneenä makuuhuoneeseen kuuntelemaan musiikkia. Puolen tunnin päästä löydät minut sängyltä puukko kädessä muovin palasten ja sähköjohtojen keskeltä kädet naarmuilla. Mitä teet?

Haluaisin, että minulla joskus olisi ihminen, joka tulisi paikalle ja ihmettelisi mitä teen. Vastaukseksi riittäisi "inspiraatio iski". Tämä ihminen ei marmattaisi roskista sängyssä ja lattialla vaan kysyisi mikä on projektin nimi. Hän ei myöskään sanoisi kuivasti, että olisin voinut käyttää puhtini hyödyllisemminkin (vaikka tiskaamiseen). Ei. Hän ymmärtäisi, että inspiraatiot on tehty käytettäväksi. Se, ettei jälkiä tee mieli heti siivota, olisi vain sivuseikka, joka sekin ymmärrettäisiin. Ei siitä todella ole kenellekään mitään haittaa, että lattialla on roskia. Eikä se, että käteni ovat semisti naarmuilla, olisi vakavaa vaan lähinnä normaalia. Lisäksi tämä ihminen hymyilisi sille riemulle, jonka sain löydettyäni erilaista johtoa.

Tilanne on tietenkin täysin hypoteettinen. Nyt minulla ei ole ketään, joka ihmettelisi tai paheksuisi tekemisiäni. Oma kritiikki on yleensä sitäkin karumpaa, mutta sen kestääkin paremmin. Kun puhuu itselleen, tietää, ettei loukkaa ketään.

Mutta katsokaa! Hän teki puun.

hullu maailma

Myönnän, elän saippuakuplassa. Vaaleanpunaisessa saippuakuplassa. Olin ihan todella kuvitellut, että äärirasisteja ei Suomesta suuremmin löydy. Olin kuvitellut, ettei kenenkään oikeasti tarvitse pelätä kaupungilla ihonvärinsä takia. Olin väärässä.

Turun Sanomat kertovat sivun verran Turun uusnatseista. En oikeasti haluaisi uskoa, että jotkut ihmiset kuvittelevat ulkomaalaisten olevan huonompia ihmisiä (jos ihmisiä ollenkaan). Perustavat facebook yhteisöjä, joissa kaikki samanhenkiset voivat kokoontua. Se on pelottavaa, tyhmyys tiivistyy joukossa. Lisäksi huomasin tunnistavani eräässä vanhassa tutussani uusnatsien piirteitä. En sinänsä epäile rasistiksi, mutta ajatustoiminta on suunnilleen yhtä laaja-alaista. Minua ärsyttää aina ihmiset, jotka eivät suostu kuuntelemaan (saati ymmärtämään) toista näkökantaa. Ihmiset, jotka perustelevat olevansa oikeassa "koska olen oikeassa". Perjaatteessa perusteita ei ole eikä perusteita väitteen vääryydestä suostuta ymmärtämään eikä kuuntelemaan. Uskonnoissa on myös paljon tätä samaa. Mutta ei saa ymmärtää väärin, minusta ihminen saa ajatella mitä vain, kunhan ei häiritse tai vahingoita ajatuksiensa takia muita. Tai mieluummin edes itseään.

Erinäiset lehdet ovat myös uutisoinneet peruspalveluministerin suunnattomasta huolesta, että suomalaiset tulevat vahingossa humalaan. Hui kauheaa! Ongelmana ovat siis laatikkoviinit, joiden menekkiä on vaikea arvioida. Parannusehdotuksena onkin, että laatikkoihin saisi mitta-asteikon, josta näkisi paljonko viiniä on kulunut. Varsin ymmärrettävä näkökanta: jos viiniä juo suoraan laatikon kaatonokasta, on menekkiä todella vaikea arvioida. Parastahan olisi, jos kaikkeen alkoholiin liitettäisiin alkomittari, johon pitäisi puhaltaa ennen kuin juomaa voisi saada. Holhoustako? Epäilen.

Eilen tein havainnon, että joulu lähestyy vääjäämättä. Lisäksi aika ennen joulua on kovasti siivouksella täytetty. Se niistä omista joulujärjestelyistä ja -siivouksista sitten. Kyllähän minä tiesin, että tämä on odotettavissa, en vain muistanut sitä. Eikä sillä, että minulla mitään kovin paljon sovittuna olisi ollutkaan, vähän vain. Päätin kuitenkin, että äidin luoksekin saadaan joulu, joten menen sinne ja teen jouluruoat. Saanpahan ainakin juuri sitä, mitä itse haluan: jälkkäriksi jouluista panna cottaa.

Loppukevennyksenä pätkä supikoira-uutisesta: "5,3 euron budjetilla toimivan hankkeen rahoitus tulee pääosin EU:n Life+-varoista ja Ruotsin valtiolta." Dude! Tuon budjetin minäkin voisin tuplata.

uninainen, unimies

Näin viime yönä unta, että pääsin johonkin taidekouluun, taideteolliseen korkeakouluun luulisin. Olin aidosti iloinen ja päätin juhlistaa sitä kavereiden kanssa. Hyppäsin jonkun kaulaan, koska olin niin tyytyväinen. En aikonut vaihtaa alaa, olin vain päättänyt pitää välivuoden ja opiskella taidetta.

Monet kurssilta pitävät välivuoden. Kuka tekee mitäkin. Olen pohdiskellut pitäisikö itsekin pitää välivuosi. En vain oikein tiedä mitä sitten tekisin. Haluaisin pitää väliä, koska haluan nähdä muutakin kuin putken. Putken peruskoulusta lukion kautta ammattiin. Haluan vaihtelua, mutta en todella tiedä millaista. Ulkomaille lähteminen tuntuu kovin työläältä, koska kämppää ei voisi pitää ja tavarat pitäisi roudata jonnekin. Takaisin tullessa pitäisi sitten löytää uusi kämppä. Johan olisi vaikeaa. Enkä edes tiedä minne ulkomaille muka haluaisin lähteä. Ei minulla ole haavetta, että pääsisin vielä joskus jonnekin ulkomaille.

Minulla ei ole vahvoja haaveita.

Toisaalta voisi ottaa vuoden ja opiskella jotain ihan muuta. Vaikka sitä taidetta. Mutta ei minulla ole oikein mitään tiettyä mitä haluaisin opiskellakaan.

Valmistuminen lähestyy vääjäämättä vaikkei sitä haluaisi. Tällä viikolla olen huomannut, että jotain sitä on jäänyt opiskelusta päähänkin, mikä on sinänsä varsin positiivista. En minä silti halua vielä olla iso ja viisas aikuinen, joka valmistuu ja tekee töitä. Tokihan siihen on vielä aikaa, mutta kuitenkin. Pitäisi varmaan pikku hiljaa ruveta haluamaan asioita. Olisi hyvästä tietää mitä haluaa elämällään tehdä ja mitä sen toivoo itselleen tarjoavan. Toisaalta ei pety, jos ei odota mitään, mutta toisaalta ei ole mitään  mihin pyrkiä. Pitäisikö minun pyrkiä johonkin? Miksi pitäisi tietää mitä haluaa? Huomaako sitä jossain vaiheessa omistavansa sen, mitä haluaa, jos ei missään vaiheessa tiedä mitä haluaa?

"Nainen, joka ei osaa kutoa villasukkaa, ei pääse koskaan naimisiin."

Porissa ilmakin on kylmempää

Pori ja yle-viikko. Toista päivää leikin terveyskeskuslääkäriä ja koitan olla vakuuttava. Tänään minulle sanottiin, että minusta tulee hyvä lääkäri. Se oli kivaa. Lisäksi olen jopa viihtynyt. Ei sitä ihan väärällä alalla voi siis olla, helpottavaa sinänsä. Tässäkään asiassa ei ole pikku-Kaisaa uskomista. Pikku-Kaisa ei halunnut lääkäriksi, vaikken muistakaan enää miksei. Pikku-Kaisa oli muutenkin erilainen. Pikku-Kaisa piti erilaisista ihmisistä ja oli hiljainen.

Tälläkin kertaa suurin murhe Porissa oleilussa on säälittävät kahvikupit. (Tai suurin murhe heti sen jälkeen, että täällä kehittyy akuutti läheisten sosiaalisten kontaktien puute, koska ketään kaveria ei tänne tälle viikolle ole nakitettuna.) Olen juonut tänään noin kahdeksan kuppia kahvia. Yksi kupeista oli iso, loput seitsemän olisi kotona mahtunut yhteen kuppiin. Nyt ymmärrän miksi kahvinkeitin on sijoitettu pöydän viereen eikä lavuaarin ja keittolevyn yhteyteen: ei tarvitse koko ajan nousta santsaamaan. Se, ettei jälkimmäisten yhteydessä ole pistorasioitakaan, on vain sattumaa. Miksi kukaan haluaa juoda kahvia desin mukista? Suomalaista kahvia? Englantilaisessa mittajärjestelmässäkin kuppii tarkoittaa 2,4 desiä. Ovatko desin kupit pula-ajan keksintö?

Tänään pää ei ole tuntunut skarpilta, joten päätin vähentää lukemista ja mennä sen sijaan jouluostoksille. Tämä tosin tarkoitti sitä, että autossa istumisen sijaan kävelin ulkona puoli tuntia. Porissa on kylmempää kuin Turussa. Mahtoikohan tämä nyt taas olla ihan fiksua? Nyt ei saa sairastua.

Joku oli jättänyt jääkaapin pakastelokeroon tobleronea. Sydämeni särkyi, koska suklaa oli jäähileen peitossa. Mahtaako se silti olla syötävää? Mitenköhän vanhaa se on? Se on ehkä kesältä, koska se oli pakastimessa. Miltähän kesältä?

Hajautuksessa ollessa saa ostaa oikeasti hyvää leipää ja syödä suklaata.

pieruhuumoria!

Itsekseen kovaäänisesti nauraminen on taito, jonka olen todella oppinut vasta viime aikoina. Nauran aina ja kovaäänisesti muiden ihmisten keskuudessa, mutta yksin en ole nauranut juurikaan. Nykyisin nauran. Jopa sietämättömän paljon, voisi joku sanoa.

Katsoin Naurun tasavaltaa. Siinä mietittiin mille saa nauraa, mille ei saa nauraa ja miksi joku on hauskaa. Itse olen yksinkertaisen huumorin ystävä ja nauran vaikka mille. Siksi en ole loistelias huumorin tekijä itse, koska rakastan nauraa myös omille vitseille. Nauran myös muiden naurulle, vaikken oikeasti olisi ymmärtänyt edes vitsiä. Nauran tilanteelle.

"Elämäsi helpoin yleisö."

Tällä viikolla en ole saanut nauraa tarpeeksi. En ole ollut kenenkään kanssa missään nauramassa. Niinpä nauran itsekseni telkkarille. Nauraisin mieluummin ihmisille. Mahtaakohan joku ärsyyntyä minuun nauruni takia? Varmasti joku. Aika sama. Huomenna saa taas nauraa ihmisille.

Tänään haaveilin telkkarista. Laittaisin sen seinälle ja käyttäisin liikaa aikaa pelaamalla nintendoa. Tänään ihastuin tetrikseen pitkästä aikaa. Mitenköhän kauan minulta kestäisi kyllästyä pelaamiseen? Miksi kukaan tarvitsisi muuta pelikonsolia kuin kasibittisen nintendon? Vaikka onhan wii hauskaa vaihtelua, myönnän. Epäilen, että saatan hairahtua ja ostaa telkkarin. Se tuntuu jollain tapaa hölmöltä. Haluan telkkarin, koska haluan pelata nintendoa. Asun niin pienessä kämpässä, etten voi ottaa vastaan (ilmaista) kuvaputkitelkkaria. En oikeastaan edes tiedä miksi olen niin kovasti kaiken uuden ostoa vastaan. Miksi ostaa jotain, jota ei todella tarvitse? Koska se on kivaa.

"On terve reaktio, ettei naura kaikelle."

käytäntö opettaa

Tänään olen oppinut seuraavaa:
Tekosyiden keksiminen paikalta liukenemiseksi on hyväksyttävää sekä melkeinpä suositeltavaa.
Oppimistapojeni perusteella minusta olisi tullut oiva kirurgi.
Vähän tietoa on toisinaan parempi kuin paljon tietoa.
Kaikkea ei tarvitse eikä kannata kertoa muille ihmisille säästääkseen heidän mielenrauhaansa. (Minkä toki jo tiesin, mutta minkä muistan liian harvoin.)
Aina ei tarvitse olla aktiivinen ja kuuliainen, mutta kaikki eivät sitä tiedä.
Kurkkukipu lisää halua puhua. Itsekseen.

Joulu lähestyy. Yleensä olen aktivoitunut joulun suhteen jo reippaasti marraskuun puolella. Nyt joulu on käynyt vain välillä mielessä. En tiedä pitäisikö siihen suhtautua mitenkään. Haluaisin joka tapauksessa kunnon tonttulakin tai pukeutua lahjapaketiksi. Minulle kelpaavaa tonttulakkia en löytänyt ja tiedossa ei ole tilaisuuksia, joihin olisi sopivaa pukeutua lahjapaketiksi. Toisaalta löysin tänään hyviä kulkusia, joten kauppareissailu ei ollut millään tapaa turha.

laiskuus kannustaa laiskuuteen

Eilen päätin, että tänään on tehokas päivä. Tänään en ole niin varma siitä.

Tehokkaana olon ajatus lähti siitä, että minun hännystelemä kirurgi lupasi vapaapäivän, jos mitään jännää ei keksitä. Ei keksitty. Niinpä koulupäiväni sisälsi tänään puolen tunnin kierron sekä noin tunnin istuskelun kahvihuoneessa kuuntelemassa paskanjauhantaa mm. finnairista, sairaalan ja potilaspapereiden systeemien toimimattomuudesta sekä iPadin ja iPhonen eroista. Jonkun mielestä voisi olla epäreilua, että pääsen käytännönviikoilla näin helpolla. Joku voisi olla sitä mieltä, että minulla on käynyt tavattoman huono tuuri, koska en saa paljoa opetusta. Kukaan ei varmasti arvaa mitä mieltä minä olen.

Mutta kas kummaa! Tehokkuus ei ole vielä saavuttanut minua. Mikä osin johtuu siitä, että päätin alottaa aamun uudestaan, koska varsinainen aamu sisälsi noin kymmenen minuutin spurttilähdön kouluun herätyskellon uinuttua oikean herätysajan ohi yhtä tehokkaasti kuin minäkin. Lisäksi päätin mennä uimaan, mutta lievä selkä- ja kurkkukipu eivät varsinaisesti inspiroi tekemään mitään. Onhan tässä jo koko syksy oltu harrastamatta liikuntaa, joten miksi aloittaa nytkään.

Miten paljon laiskuuden pitää ärsyttää, että saa jotain aikaiseksi?

Bossaliinassa soi lauantaina pop. En pääse katsomaan, harmittaa. Menkää joku muu ja kertokaa sitten, että olisi kannattanut olla siellä. Täältä esimakua.

piparipäivä!

Tänään tein piparipiraattilaivan! Uskottavan piraattilaivan teko oli vaikeampaa kuin Slashin hatun tekeminen. Alla kuitenkin kuvat molemmista, koska olen niin tavattoman ylpeä siitä, että sain jotain aikaiseksi.

Jotta sellaista. Piparitalot on aloittelijoille. Ensi vuonna käyn kyllä oikeassa karkkikaupassa ennen pipari-minkävain tekoa. Prisman karkit eivät olleet inspiroivia. 

Pohdiskelin tässä viikonloppuna ihmisiä ja niiden tekemisiä. Jonkin sortin prologi psykiatrian kurssiin, olettaisin. Tuntuu vain, että kaikki juontavat juurensa johonkin, juuret pitää vain löytää. Koska en saa tähän kirjoitettua mitään järkevää tämän enempää, kerron esimerkin. Otetaan vaikka Onnelin ja Annelin Onneli. Onnelilla on neljä vanhempaa sisarusta ja neljä nuorempaa sisarusta. Hän on aina ollut ylimääräinen kaikissa leikeissä. Näin ollen on oletettavaa, että aikuisena hänestä kasvaa persoona, joka yrittää olla olematta tiellä ja auttaa muita ihmisiä minkä kykenee. Harmiton persoona, joka asettaa muut itsensä edelle ja pyytää anteeksi, kun joku tönäisee häntä. Tämä on tietysti täysin fiktiivistä, mutta miettikää: jokaisesta meistä on tullut tällainen jonkin takia. Ympäristö vaikuttaa. Mikä minuun on vaikuttanut? Sisältä päin on niin vaikea huomata näitä asioita. 

"Miks sä oot tollanen?"

Viime kerralla mainitsemani leffa, Walk the line, tuli seuraavana päivänä telkkarista. Sen lisäksi yle-x:n juontaja puhui Johnny Cashista ja kyseiseen heppuun viitattiin myös Pasilan kahvihuone keskustelussa. Pitäisiköhän ruveta kuuntelemaan Cashia? Tuntuisi olevan viikon teema.

Hyvää itsenäisyyttä kaikille!