oletuksien viidakosta.

"Mitäs teet?"

"Kuorin sähköjohtoa."

Tänään ihmettelin miksen koskaan ole tajunnut askarrella sähköjohdoista mitään. Pienenä rakastin kuoria ML:ää. Eihän sillä mitään tehnyt, mutta puuhasteleminen oli kivaa. Viime viikolla avarsin tietouttani johtojen suhteen, joten tänään tiesin kuorivani MK EM:mää. Ettäs tiedätte. MK:takin on, mutta siinä on vähemmän kuparilankoja sisällä ja ne ovat paksumpia. Itse johto on MKEM:ää ohuempaa.

Johdon kuoriminen ei ollut niin hauskaa kun muistin. Se johtuu varmaankin siitä, ettei minulla ollut oikeita välineitä. 25 senttiä kuorittuani muistelin, että tuohon hommaan on olemassa oma työkalunsakin. Se on yksi työkalu, jota minulla ei ihan oikeasti ole. Ja juuri sitähän minä kaipaisin.

Luulin kauan, että kaikki tietävät mitä äm-ällä on. Nyt minulle on selvinnyt, ettei se ole mitenkään itsestään selvyys ihmisille ennen kuin minä selitän sen. Yleensä asia ei selviä edes selvittämisen jälkeen täysin. Ilahdun suunnattomasti, kun kuulen jonkun muun puhuvan spontaanisti äm-ällästä. "Haa, meillä on yhteinen juttu, jota muut eivät oikeasti tajua!"

Luulin myös kauan, että serla tarkoittaa talouspaperia kaikille muillekin. Asia ei ole niin. Mitähän muita asioita luulen muiden ymmärtävän ja tietävän, vaikkeivät he sitä tiedäkään? Vihannesten ja niiden kasvatuksen suhteen olen ainakin joskus tehnyt oletuksia ihmisten tietotasosta. Näitä asioita miettiessäni ymmärrän ihmisiä, jotka katsovat minua kuin omaa häntää jahtaavaa koiraa kun en tiedä elokuvia, näyttelijöiden nimiä enkä artisteja. Tai mitään muutakaan yleissivistykseen kuuluvaa tarkkaa tietoa. Ehkä minä sitten olen hieman simppeli. Tänäänkin oli pakko googlettaa onko Johnny Cashista tehty elokuvaa, koska kuuntelin sen biisiä ja mietin omituisen tuttua ja matalaa ääntä, joka toi mieleeni huume- ja alkoholiongelmia. Kyllä, Cashista on tehty elokuva viisi vuotta sitten ja minä olen nähnyt sen. En tiedä missä sen olen nähnyt ja miksi, mutta siitä ei voi olla neljää vuotta kauempaa.

"Osaan lukea tarkasti, mutta muistini on kelvoton."

kiire on mielentila.

Minulle väitettiin, että kiire on mielentila. Uskon sen. Tällä viikolla olen saanut asioita aikaseksi, mutta en ole tuntenut itseäni maanantain jälkeen kiireiseksi. Keskiviikon fiilistelin synttäreitä ja sitä miten monet ihmiset ovat minun elämässäni jotain, mutta sain yllättäen myös luettua. Maanantaina sain projektin valmiiksi, tiistaina heräsin pirteänä, tänään tentin jälkeen oli hyvä fiilis, syvärit on hyvässä mallissa ja pyörässä talvirenkaat! Varsin mainio viikko siis. Ja nyt kun olen saanut moisen tekemisen meiningin päälle, ajattelin jatkaa sitä myös viikonloppuna. Asioiden tekemisestä tulee kuitenkin oikeasti hyvä fiilis, vaikka aloittaminen onkin aina yhtä jähmeää.

Huomion arvoista on myös se, että olen saanut pidettyä kämppäni siistinä! Siistillä tarkoitan siis sitä, ettei lattialla ole tavaroita, jotka pakottavat akrobatiaan. Se on oikeastaan aika kivaa. Olen kuitenkin kovin huono siivoamaan jälkeni, joten sängyn ympäristö alkaa jälleen olemaan räjähdysalttiudessa. Huomenna on taas aika ryhdistäytyä.

Koska syvärini ovat hyvässä mallissa, intouduin etsimään bonsaita. Joten, jos joku näkee kivoja bonsai-puita, niin saa raportoida! Haluan käyrän bonsain, joka ei maksa mahottomia. Se kannattaisi ostaa keväällä, mutta jos sattuu kivoja näkymään, niin kertokaa toki. Vanha bonsai sai uuden lempinimen. Se on nyt Bon san. Ruukku herra.

Naamakirjan chatti-äänet ovat muuttuneet typeriksi. Miksi niitä piti vaihtaa? Pidin edellisistä. "Bilom" itsellesi.

sanaoksennusta

Tämä päivitys kirjotetaan puhtaasti sen takia, ettei kukaan helposti lähestyttävä ihminen ole kirjautuneena sosiaaliseen mediaan enkä näin ollen saa kirjottaa asioita kenellekään yksilölle.

Heräsin eilen ajatukseen, että minulla on joka viikko yksi iso tentti aina jouluun asti. (Nimeltä mainitsematon stalkkaaja olkoot huoleti, lusmuilujeni takia myös yksi vapaa viikko on minulla täynnä...) Havaitsin myös samalla, että jokaisella viikonlopulla on jotain ohjelmaa. Ah, ihana yhdistelmä! Lisäksi tänään muistin, että tenttiin luku ei riitä vaan minulla on myös ekstra 20 sivua luettavana huomiseksi. Hienoa sitten. Myös yksi muu projekti pitäisi saada tänään valmiiksi ja perjantaihin mennessä pitäisi saada syväreitä eteenpäin. Tämä kaikki ja tenttimateriaalin suunnaton määrä saa minut katsomaan ulos epätoivon hiven otsalohkossani. Ihan kuin tuijottaminen jotain auttaisi. Ihan kun sekään mitään auttaisi, että kirjoitan näitä tänne. Ei tietenkään auta, mutta saan asiat pois mielestäni.

Lisäksi painiskelen mielessäni sosiaalisten asioiden kanssa. Haluaisin niin kovasti sanoa, että kyllä, tottakai tulen lauantaina syömään japanilaista ruokaa! Mutta ei saisi. En ehtisi. Lupasin tapetoidakin. Lupauduin melkein kuskiksikin.

Voi, miksen ole koko syksyä käyttänyt aktiivisesti opiskeluun! Miksen voisi olla kuin eräs ja lukea joka päivä hieman? Mitä oikein olen tehnyt koko syksyn?

Tänään luin iloisen päivityksen siitä, miten kohta on kuukausi jouluun. Se sai minut hymyilemään hirmu leveästi. Ihan sama, vaikka syksy olisi mennyt hujauksessa: kohta on kuukausi jouluun!

tutustu maailmaasi.

Se, mitä et itse koskaan lähde havittelemaan, voikin olla juuri jotain, mihin törmäät ja mistä huomaat pitäväsi hurjasti.

Tänään vietin koko päivän kahden sympaattisen japsin kanssa. He rakastavat Suomea. Toinen heistä osaa tehdä täydellistä suklaakakkua ja ihanaa kampasimpukkasushia, mutta silti minä kuorin heitä luonnollisemmin perunat ja he pitivät minua taikurin veroisena ruoanlaiton saralla. Lihapullia, perunamuusia ja raastetta. Jotain, minkä teko on yksinkertaistakin yksinkertaisempaa, mutta jonka tekoa he katsoivat haltioituneina. Olin imarrellun hämmentynyt. Myös pullat olivat jotain satumaisen ihmeellistä. Olenko minä kuin he, kun saan ulkomaalaista ruokaa? Ihannoin ja ihmettelen, vaikkei ruoassa oikeasti ole mitään ihmeellistä. Taidan olla.

Sain loistavan tilaisuuden itsekin ihmetellä suomenkieltä. Miten niin monet sanat muistuttavat toisiaan ja miten sanat tarkoittavat monia erilaisia asioita. Olen pohdiskellut asiaa joskus, mutta en koskaan todella ymmärtänyt miten hämmentävää suomi todella on.

Lisäksi huomasin itsessäni monia samoja asioita kuin japanilaisissa: otan kaikesta kuvia, juon paljon teetä ja pidän pehmoleluja perheenjäseninä.

En ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut vaihtareista. Silti huomaan yhtäkkiä tekeväni ruokaa kahdelle ulkomaalaiselle ja pitäväni siitä hurjasti. Miksi en koskaan ole ollut kiinnostunut vaihtareista tai matkustamisesta? En tiedä. Ehkä tämäkin vain on taas niitä asioita, joita en ole tullut sen tarkemmin ajatelleeksi.

Olen viettänyt kaksi perättäistä viikonloppua, jotka ovat oleellisesti liittyneet ruokaan. Sen seurauksena olen jälleen tilanteessa, jossa en himoitse makeaa. Ihmeellistä. Lisäksi tänään katsoin pitkästä aikaa todella iloiten jääkaappiin, sillä se oli täynnä kaikkea! Äidin kanssa tehdyt kauppareissut ovat ihania. Niiden jälkeen ei tarvitse miettiä mitä syötävää olisi vaan voi ottaa sitä, mitä tekisi mieli. Ihan kuin muutenkin ei voisi ostaa kaikkea kivaa jääkaappiin. Mutta ei se ole sama! Lisäksi, jos jääkaapissa olisi aina kaikkea kivaa, en saisi tällaisia ilon hetkiä sen sisällöstä.

Om nom nom.

joulutorttuja ja horoskooppeja.

Määräytyykö horoskooppi osittain lasketun ajan mukaan vai onko horoskooppi täysin riippuvainen oikeasta syntymäpäivästä?

Tänään innostuin taas uudestaan horoskoopeista. On totta, että horoskoopit on kirjoitettu niin yleispätevästi, että jokainen löytää niistä jotain omaa (ja jotain itseensä kuulumatontakin yleensä), mutta pidän niistä silti. On aina yhtä hauskaa löytää asioita, jotka menevät juuri niin kuin horoskoopit sanovat.

Jousimies rakastaa puujalkavitsejä.

On muutenkin ollut hyvä päivä. Ensimmäistä kertaa tänä syksynä menin hyvillä mielin päivystämään. Se johtui todennäköisesti siitä, ettei minulla tällä kertaa ollut takanani 8 tuntista opiskelurupeamaa. Aamun olin kotona, tein hyytelökakkua ja laiskottelin. Päivystys oli muutenkin poikkeuksellisen mukavaa. Karkasin silti etuajassa, koska selkää särki. Seisominen ei sovi minulle. Minusta ei tule sisätautilääkäriä.

Eilenkin oli hyvä päivä. Menin baariin, vaikka ei tehnyt mieli. Minulla oli hauskaa, vaikken olisi uskonut sitä. Minä tanssin koko illan melkein tyhjällä tanssilattialla, vaikka musiikki oli jopa tavanomaistakin huonompaa. Se ei haitannut, kun liikkui mahdollisimman paljon ja yritti näyttää mahdollisimman naurettavalta. Lisäksi minulla oli tanssiseuraa, joka myös yritti näyttää mahdollisimman hassulta. Meitä luultiin pariksi ja se nauratti minua hirveästi. Jos irrottelee tyhjällä tanssilattialla kahdestaan, niin täytyy seurustella. Väite kumottiin syystä. Juorut syntyvät helposti.

Tänään söin talven ensimmäiset tähtitortut.

muiden jalanjäljissä

Tänään pohdiskelin spontaaniutta, avoimuutta ja kykyä tehdä aloite. En oikeasti minkään tarkan syyn tähden vaan ihan muuten vain, joten älkääs nyt turhaan vetäkö tästä johtopäätöksiä.

Nuoret ovat ujoja itsesuojeluvaiston takia. Itseä täytyy suojata verhoutumalla ujouteen tai kovaan kuoreen. Olen tämän joskus tänne selittänyt, muistan sen. Mutta miksi edelleen tarvitsee olla ujo? Miksi minun tarvitsisi suojella itseäni ja miltä?

Mikä on pahinta, mitä voisi tapahtua?

Onko hylätyksi tulemisen pelko todella niin suuri, ettei hetkeen vain osaa tarttua? Jos pelkää tulevansa hylätyksi, ei koskaan voi lähentyä kenenkään kanssa. Vai pelkäänkö sittenkin jotain muuta? Vai onko se vain niin, että spontaanius ei ole luonteessa?

En koe olevani häiritsevästi ujo, en enää. Silti välillä tulee tilanteita, joiden jälkeen jään pohtimaan miksi en ollut avoimempi. Tykkään puhua itsestäni, mutta välillä vedän rajan omituisiin kohtiin. Enkä edes tiedä miksi. Ehkä en todella luota olevani niin spesiaali ihminen, että muita kiinnostaa. En tiedä. En ymmärrä itseäni, en täysin. Ymmärtääköhän kukaan? Minua tai itseään?

Avoimilla ja kova äänisillä ihmisillä on aina myös vihamiehiä. Ehkä sen takia on parempi olla hiljainen, ei nousta turhaan esille. Mutta olisiko se sitten niin paha, jos olisi muutama vihamies? Luulen, että aina on niitä ihmisiä, jotka eivät minusta jostain syystä pidä. Henkilökemiat eivät kohtaa. Kova äänisillä ihmisillä on niitä vain enemmän. Kova äänisistä ihmisistä kuvitellaan aina paljon kaikenlaista. Jokaisella on heistä joku mielipide.

Tänään kuopattiin tuutorointi tuutoripäättäjäisillä. Tuli hieman haikea olo. Ei niinkään siksi, että haluaisin välttämättä jatkaa tuutorointia vaan ennemminkin siksi, että taas joku loppui. Eiväthän päättäjäiset mitään muuta, mutta niissä aina muistaa, että joku ihan oikeasti loppuu. Vähän kuin uusi vuosi, mutta silloin alkaa myös jotain uutta.

Miksi minun mielipiteeni olisi tärkeämpi kuin sinun mielipiteesi?
Koska tämä on minun blogini.

noususuuntauksia

Päätin, että tämä päivä on noususuuntainen. Sen täytyy olla! Ainoa huono puoli noususuunnassa on se, että ensin täytyy olla jokseenkin pohjalla. Testasin sitä aamulla olemalla aivan liian kiireinen. Avaimet olivat kiinni roskapussin sangoissa, irrotin ne, heitin pussin, avaimet tarttuivat uudestaan kahvoihin kiinni ja humps! ennen kuin huomasinkaan, avaimet olivat kaksi metriä minun alapuolellani. Hienoa.

Onneksi hautausmaan urakoitsija oli ystävällinen ja tuli ihmettelemään asiaa kanssani. Hän haki rautalankaa, jonka kanssa saimme roskapussin avaimineen ylös. Olihan minulla vielä viisi minuuttia aikaa ehtiä pakolliseen opetukseen! (jossa on neljä ihmistä, jotta poissaoloni taatusti huomattaisiin) Runsaan ajan takia kipaisin kotoota kännykän, jolla ilmoitin olevani myöhässä. Kännykkä on tällaisissa tilanteissa luonnollisesti aina kotona. Noh, enhän minä menettänyt tämän episodin takia kuin puolet (15 min) opetuksesta. Ei hätää.

Jotta aamu olisi täydellinen, huomasin unohtaneeni myös lompakkoni kotiin. Onneksi ruokalan täti oli ihana ja antoi minulle ruokaa siitä huolimatta opiskelijahinnalla.

Mitä tästä opimme? Pidä avaimet kaukana roskapussista, vaikka ihmiset ovatkin mukavia ja avuliaita.

Terapia biisinä kuuntelin viime tekstissä hehkuttamani Maman, joka toimi todella hyvin terapoimaan kurjaa mielialaani. Tästä illasta tulee hieno, päätin sen. Ei se ainakaan voi olla yhtä kurja kuin aamu, eihän?

talven ensimmäinen lumipallo.

Tänään satoi ensimmäisen kerran oikeasti lunta. Nyt lumi jäi oikeasti maahan. Tämän kunniaksi laitoin ensimmäisen kerran tänä talvena päähäni oranssin velhohattuni ja kävin hämmentämässä kylänvalinnan myyjää. Myyjä ei ollut kumpikaan kahdesta kivasta vaan se kolmas hiljaisempi. Kaksi muuta olisivat taatusti kommentoineet hattuani, tämä katsoi vain hieman oudoksuen minun silmiäni etsien, sillä hatun reuna peittää koko naaman kätevästi kaikkia minua pidemmiltä. Tunsin itseni hauskan näköiseksi.

Lisäksi ihastuin My Chemical Romanceen, erityisesti piano tribuuttiin. Vaikka mihin biisiin erityisesti ihastuin oli Mama. Siis mikä olisi hienompaa kuin biisi, jossa lauletaan, että me kuollaan kaikki? Ja vielä tempovalla poljennolla! Pidän marssittavasta musiikista ja pidän kolmijakoisesta tahdista. Pidän ylipäätään kappaleista, joissa on vekkuli rytmi. Selkeästi vekkuli rytmi. Vannoutunut takapotkun fani!

Olen taas muutenkin pohdiskellut musiikkimakuani. Minua sanottiin hevitytöksi. En tunnista itseäni siinä termissä. Myönnän pitäväni hevistä livenä ja silloin kun tekee mieli riehua, mutta en minä sitä yksin kotona tule kuunnelleeksi. Enkä halua kuunnella sitä, että joku huutaa. Pidän musikaalien mahtipontisista musiikeista. Pidän välillä jopa ylisoitetuista pop-biiseistä, joista kukaan muu ei tunnusta pitävänsä. Pidän reggae-tyyppisestä musiikista jos se ei ole liian hidasta. Pidän haitarimusiikista, jos se ei ole liian vanhanaikaista. Ennen sanoin, etten pidä örinähevistä enkä räpistä. Enää en sano mitään. Olen huomannut pitäväni muutamasta räp-biisistäkin. Ei, enää en osaa laittaa itseäni mihinkään kategoriaan.

Olen queer.

Tänään opin, että jos partneri näyttää smurffilta, on tullut otettua liikaa lääkettä.

yksi sunnuntai.

Tänään ylitin itseni. Se vaati henkistä perseelle potkimista, mutta tein sen. Olen tyytyväinen.

Terveisin sikses kiva turkulainen.