Tämän päivän elokuvaksi valitsin Coco avant Chanelin. Leffan takia minulle tuli halu ommella ja panostaa ulkonäkööni ja pukeutumiseeni ylipäätä. Sitä kun niin kovin harvoin jaksan tehdä. Minun on jo pitkään ollut tarkoituksena ommella iltapuku, täytynee toteuttaa se lähiviikkoina.
Minulle tuli myös tunne, että en halua ikinä tulla katkeraksi. En halua, että minä olisin vanhana se, jota harmittaa menneisyys ja menetetyt mahdollisuudet. Eniten toivon elämältäni juuri sitä, että voin olla siihen tyytyväinen. Toivon, että voin katsoa taakseni ja todeta eläneeni hemmetin hienon elämän. Elokuvat ovat yleensä ennustettavia. Jos jotakin tärkeää asiaa päätetään lykätä vaikka vain päivälläkin eteenpäin, se ei yleensä tapahdu ollenkaan. Välissä on onnettomuus, yllättävä tapaaminen tai epätodennäköinen, mutta mahdollinen, tapahtuma. Elokuvissa ei koskaan saisi lykätä mitään tuonnemmaksi.
Miten paljon asioita minä olen lykännyt kauemmas? Monia. Olen priorisoinut, siirtänyt tapaamisia, jättänyt mahdollisuuden käyttämättä tai muuten vain päättänyt odottaa jonkun asian suhteen. Jos eläisin elokuvassa, olisin tappanut useita ihmisiä. Toisaalta olen myös aina käyttänyt jonkun toisen mahdollisuuden sen sijaan. Elämä on valintoja.
Jos eläisin elokuvassa, katsoja kiinnittäisi huomiota sanomatta jätettyihin kohteliaisuuksiin. Asioihin, joita en tullut sanoneeksi. Miten harvoin sitä loppuen lopuksi kertoo muille, että pitää heistä. Harvoin tulee kiitettyä siitä, että joku sattumalta piristi yllättävän paljon tai sanoi jotain sellaista, joka juuri nyt sanottuna tuntui täydelliseltä. Pitäisi muistaa sanoa ihmisille enemmän positiivisia asioita.
Minulta kysyttiin olenko koskaan ajatellut vaatetusalaa. En vakavissani. En juuri ole miettinyt uravalintaani kovinkaan pitkään ennen kuin tein valinnan. Jos minulla olisi aina ollut tapana miettia asiat loppuun asti, olisinko päätynyt jollekin toiselle alalle? Mahdollisesti. En sano, että tämä vaihtoehto olisi huono, päinvastoin, mutta se on yksi vaihtoehto muiden joukossa.
Olen talovahtina. Hain jääkaapista viiniä ja istahdin sohvalle katsomaan leffaa. Perjantai-ilta. Yhtäkkiä minusta tuntui, että juuri tällaista elämää tulen joskus viettämään. Istumaan iltaa vain viinilasi seuranani. Pidän iltaa kuitenkin hyvänä. Arvostan mutua. Tänään minulla oli vahva tunne, että pitää lähteä Ruskolle, vaikka olisin hyvin voinut tulla vasta huomenna. Sain kutsun, josta minun piti tämän vuoksi kieltäytyä (koska en enää ollut kotona). Hetken se harmitti, mutta luotan silti itseeni. Tänne piti tulla, sillä hyvä. Vaikken tiedä edes miksi. Jokatapauksessa on aina ihanaa, että joku soittaa ja pyytää mukaan, vaikka en edes pääsisi paikalle.
Sade ropisee ikkunaan! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti