keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Tiedonetsinnän sivupoluilta

Päivän löydöt:

- Länsi-Euroopassa 10–20 %, Venäjällä ja entisen Neuvostoliiton alueella 30–70 %, Yhdysvalloissa 40 %, Etelä-Amerikan maissa 20–50 %, Lähi-idässä 50–90 % ja Afrikassa 70–98 % aikuisista ei hyväksy homoseksuaalisuutta.

- Homoseksuaalisuus oli vuonna 2009 edelleen rikos 80 maassa ja viidessä maassa (Iran, Mauritania, Saudi-Arabia, Sudan, Jemen) seurauksena oli teloitus.

- 1973 Yhdysvaltojen psykiatriyhdistys poisti homoseksuaalisuuden psykiatrisesta tautiluokituksesta.

Raamattua tulkitaan kulttuuriin sopivalla tavalla. Erään tekstin mukaan se on myös käännetty kulttuurin kullonikin sopivimmalla tavalla. Minä pidän loogisista ihmisistä. Sen sijaan en pidä ihmisistä, jotka tulkitsevat asioita parhaaksi näkemällään tavalla puolueellisesti. Homous on syntiä, koska Raamattu sanoo niin. Sen sijaan orjat eivät enää kuulu kulttuuriin, joten niiden suhteen Raamatun sana ei päde. Ja jos yrittää napata Raamatusta jonkun muun nykykulttuuriin käsittämättömän lauseen, niin se on saivartelua.

Kerran kuulin sanottavan, että homoseksuaalisuus on samanlainen synti kuin murha. Synti kuin synti, mitä niitä luokittelemaan, anteeksi ne annetaan kuitenkin, jos usko on riittävän vahva. Mielestäni ajatus oli käsittämättömän typerä, mutta en lähtenyt puolustelemaan. En halunnut aiheuttaa närää nousemalla vastarintaan. Nykyään tilanne olisi toinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti