Mikä siinä onkin, että kesällä kalenterin käyttö on aina ylivoimaista? Viime vuonna kirjoitin menot liitutaululle, täytynee tyytyä siihen tänäkin vuonna. Vaikka miten päättäisi käyttää kalenteria, ei sitä tule käytettyä. Vaikka kirjoittaisi siihen menonsa, ei sitä kuitenkaan tule katsottua. Kesä ja kalenteri eivät vain toimi yhdessä. Ei, vaikka olisi töissä.
Alkukesällä haavan lehdet ovat vihreitä ja pehmeitä. Jostain syystä en ole ennen huomannut sitä. Olen aina pitänyt haavan lehtiä karkeina ja kahisevina.
En jostain syystä koskaan mieti lukuvuosia taaksepäin. Mielestäni vuosi vaihtuu, kun syksy alkaa. Silloin mietin mitä vuosi tuo tullessaan ja miten voisin itse vaikuttaa siihen. Uutena vuotena kuitenkin mietin aikaa taaksepäin ja pohdin mitä kalenterivuosi on minulle antanut. Sekin on epäloogista. Nyt mietin kuitenkin ensimmäistä kertaa mitä viides vuosi antoi. Se antoi itseluottamusta ja paljon uusia ihmisiä. Viime syksynä olin äärimmäisen tyytyväinen itseeni ja siihen, miten tutustuin ihmisiin. Jos pääsisin nyt vasta opiskelemaan, olisin äärimmäisen aktiivinen ja tutustuisin kaikkiin mielestäni tutustumisen arvoisiin ihmisiin. Oli miten oli, tämä vuosi oli hyvä. Olkoon ensi vuosi entistä parempi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti