Päätin, että tämä päivä on noususuuntainen. Sen täytyy olla! Ainoa huono puoli noususuunnassa on se, että ensin täytyy olla jokseenkin pohjalla. Testasin sitä aamulla olemalla aivan liian kiireinen. Avaimet olivat kiinni roskapussin sangoissa, irrotin ne, heitin pussin, avaimet tarttuivat uudestaan kahvoihin kiinni ja humps! ennen kuin huomasinkaan, avaimet olivat kaksi metriä minun alapuolellani. Hienoa.
Onneksi hautausmaan urakoitsija oli ystävällinen ja tuli ihmettelemään asiaa kanssani. Hän haki rautalankaa, jonka kanssa saimme roskapussin avaimineen ylös. Olihan minulla vielä viisi minuuttia aikaa ehtiä pakolliseen opetukseen! (jossa on neljä ihmistä, jotta poissaoloni taatusti huomattaisiin) Runsaan ajan takia kipaisin kotoota kännykän, jolla ilmoitin olevani myöhässä. Kännykkä on tällaisissa tilanteissa luonnollisesti aina kotona. Noh, enhän minä menettänyt tämän episodin takia kuin puolet (15 min) opetuksesta. Ei hätää.
Jotta aamu olisi täydellinen, huomasin unohtaneeni myös lompakkoni kotiin. Onneksi ruokalan täti oli ihana ja antoi minulle ruokaa siitä huolimatta opiskelijahinnalla.
Mitä tästä opimme? Pidä avaimet kaukana roskapussista, vaikka ihmiset ovatkin mukavia ja avuliaita.
Terapia biisinä kuuntelin viime tekstissä hehkuttamani Maman, joka toimi todella hyvin terapoimaan kurjaa mielialaani. Tästä illasta tulee hieno, päätin sen. Ei se ainakaan voi olla yhtä kurja kuin aamu, eihän?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti