Tänään pohdiskelin spontaaniutta, avoimuutta ja kykyä tehdä aloite. En oikeasti minkään tarkan syyn tähden vaan ihan muuten vain, joten älkääs nyt turhaan vetäkö tästä johtopäätöksiä.
Nuoret ovat ujoja itsesuojeluvaiston takia. Itseä täytyy suojata verhoutumalla ujouteen tai kovaan kuoreen. Olen tämän joskus tänne selittänyt, muistan sen. Mutta miksi edelleen tarvitsee olla ujo? Miksi minun tarvitsisi suojella itseäni ja miltä?
Mikä on pahinta, mitä voisi tapahtua?
Onko hylätyksi tulemisen pelko todella niin suuri, ettei hetkeen vain osaa tarttua? Jos pelkää tulevansa hylätyksi, ei koskaan voi lähentyä kenenkään kanssa. Vai pelkäänkö sittenkin jotain muuta? Vai onko se vain niin, että spontaanius ei ole luonteessa?
En koe olevani häiritsevästi ujo, en enää. Silti välillä tulee tilanteita, joiden jälkeen jään pohtimaan miksi en ollut avoimempi. Tykkään puhua itsestäni, mutta välillä vedän rajan omituisiin kohtiin. Enkä edes tiedä miksi. Ehkä en todella luota olevani niin spesiaali ihminen, että muita kiinnostaa. En tiedä. En ymmärrä itseäni, en täysin. Ymmärtääköhän kukaan? Minua tai itseään?
Avoimilla ja kova äänisillä ihmisillä on aina myös vihamiehiä. Ehkä sen takia on parempi olla hiljainen, ei nousta turhaan esille. Mutta olisiko se sitten niin paha, jos olisi muutama vihamies? Luulen, että aina on niitä ihmisiä, jotka eivät minusta jostain syystä pidä. Henkilökemiat eivät kohtaa. Kova äänisillä ihmisillä on niitä vain enemmän. Kova äänisistä ihmisistä kuvitellaan aina paljon kaikenlaista. Jokaisella on heistä joku mielipide.
Tänään kuopattiin tuutorointi tuutoripäättäjäisillä. Tuli hieman haikea olo. Ei niinkään siksi, että haluaisin välttämättä jatkaa tuutorointia vaan ennemminkin siksi, että taas joku loppui. Eiväthän päättäjäiset mitään muuta, mutta niissä aina muistaa, että joku ihan oikeasti loppuu. Vähän kuin uusi vuosi, mutta silloin alkaa myös jotain uutta.
Miksi minun mielipiteeni olisi tärkeämpi kuin sinun mielipiteesi?
Koska tämä on minun blogini.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti