Tämä päivitys kirjotetaan puhtaasti sen takia, ettei kukaan helposti lähestyttävä ihminen ole kirjautuneena sosiaaliseen mediaan enkä näin ollen saa kirjottaa asioita kenellekään yksilölle.
Heräsin eilen ajatukseen, että minulla on joka viikko yksi iso tentti aina jouluun asti. (Nimeltä mainitsematon stalkkaaja olkoot huoleti, lusmuilujeni takia myös yksi vapaa viikko on minulla täynnä...) Havaitsin myös samalla, että jokaisella viikonlopulla on jotain ohjelmaa. Ah, ihana yhdistelmä! Lisäksi tänään muistin, että tenttiin luku ei riitä vaan minulla on myös ekstra 20 sivua luettavana huomiseksi. Hienoa sitten. Myös yksi muu projekti pitäisi saada tänään valmiiksi ja perjantaihin mennessä pitäisi saada syväreitä eteenpäin. Tämä kaikki ja tenttimateriaalin suunnaton määrä saa minut katsomaan ulos epätoivon hiven otsalohkossani. Ihan kuin tuijottaminen jotain auttaisi. Ihan kun sekään mitään auttaisi, että kirjoitan näitä tänne. Ei tietenkään auta, mutta saan asiat pois mielestäni.
Lisäksi painiskelen mielessäni sosiaalisten asioiden kanssa. Haluaisin niin kovasti sanoa, että kyllä, tottakai tulen lauantaina syömään japanilaista ruokaa! Mutta ei saisi. En ehtisi. Lupasin tapetoidakin. Lupauduin melkein kuskiksikin.
Voi, miksen ole koko syksyä käyttänyt aktiivisesti opiskeluun! Miksen voisi olla kuin eräs ja lukea joka päivä hieman? Mitä oikein olen tehnyt koko syksyn?
Tänään luin iloisen päivityksen siitä, miten kohta on kuukausi jouluun. Se sai minut hymyilemään hirmu leveästi. Ihan sama, vaikka syksy olisi mennyt hujauksessa: kohta on kuukausi jouluun!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti