Sosiaalisuus on erikoinen asia. Joskus sosialisointi innoittaa sosialisoimaan enemmän ja ihmisiä jää kaipaamaan. Toisinaan sosiaalisuus on kiintiö, joka käytetään loppuun. Tänään kyse oli jälkimmäisestä.
En jaksanut olla kylänvalinnan toiseksi parhaalle myyjälle sosiaalinen. Olisin halunnut olla. Olisin halunnut piristää hänen päiväänsä aivan kuten hän piristi energisyydellään ja iloisuudellaan minua. Mutta en jaksanut. Olisin halunnut kysyä onko inspiraatiota myynnissä, mutta vitsi ei jaksanut naurattaa edes minua sillä hetkellä. Niinpä sanoin vain kiltisti kiitos ja olin kuin kuka tahansa muu asiakas. Myyntityötä tehneenä tiedän, että se on tylsää. Harmittaa.
Kurssipaidan kuva ei ota syntyäkseen. Tai ollakseni eksakti, kuva ei ota valmistuakseen. Kuva itsessään on olemassa, mutta en saa siitä mieleistäni. Kaikkia nakituksia sitä pitääkin hamstrata. Luomistyössä kaipaisin ihmistä, joka on vieressä ja heittelee ideoita. Lisäksi kaipaisin välineistöä, joka mahdollistaisi piirretyn materiaalin siirtämisen koneelle. En voi sanoa katuvani sitä, etten hakeutunut luovalle alalle.
Mie en sit jaksanutkaan mennä edes sinne kylänvalintaan. Käänsin vain pyörän kotia kohti...
VastaaPoista-I
Ja mää jo ajattelin, että säkin sait ilahtua toisteks kivoimmasta myyjästä. Ehkä se on siellä huomennakin. :)
VastaaPoista