Pari viikkoa sitten lupasin ottaa vastaan haasteen, jonka toteutuksen aloitin tänään. Aloitin uudessa haitaripumpussa, jossa ei soiteta pelkkää humppaa. Soittajatkin ovat vain muutaman vuoden minua vanhempia muutaman vuosikymmenen sijaan. Loistokasta!
Tämän iltaisessa sessiossa tein havainnon, että soitan oikeastaan aika tylsästi. Se on sääli. Olen soittanut kahdeksantoista vuotta, mutta kukaan ei ole kertonut minulle tekniikoista mitään. Jos onkin, asia on ohitettu vähemmän tärkeänä suuremmin paneutumatta. Tilaa voisi verrata siihen, että soittaisin puhallinsoitinta, mutta kukaan ei olisi koskaan opettanut minua puhaltamaan. Ikuisena jossittelijana pohdin, miten soittaisin nykyään, jos minua olisi opettanut joku muu. Olisiko se lopulta vaikuttanut mihinkään? Jossittelu ei ainakaan vaikuta mihinkään.
Nyt minulla on joka tapauksessa porukka, jossa soittaa kappaleita, joista pidän, tavalla, josta pidän. Oikeasti olen halunnut kuulua vastaavanlaiseen porukkaan kauan. Kuuluinkin joskus. En ymmärrä, miksen ole osannut tehdä asialle mitään. On typerää marmattaa asioista, joihin ei yritä saada muutosta, mutta silti teen sitä usein. Siitä pitäisi päästä eroon.
Kahden tunnin aktiivisen nuottien tavaamisen ja jazz-soundin olemuksen hakemisen jälkeen tulin kotiin väsähtäneenä. Suunnatonta iloa tarjosi kupponen teetä. Teekuppi on jotain tavallista ja turvallista. Kun on hetken tekemättä mitään teekuppi kädessä, maailma tuntuu jälleen rauhalliselta paikalta. Olen teeholisti. Tee tarjoaa minulle hetken hengähdystauon. Päivittäiset juomiseni koostuvat lähinnä teestä ja kahvista. Alan pikku hiljaa omaksua itse isän tavan laittaa teevesi kiehumaan heti kotiin tullessa. Minulle tosin tähän rutiiniin kuuluu myös tietokoneen käynnistys sekä musiikin päällelaitto. Olen tapojeni orja.
Ihmisten pitäisi useammin irrottautua hetkeksi. Hurmaavassa joukkoitsemurhassa ihmiset irrottautuivat hetkeksi täysin omista elämistään ja pohtivat ongelmiaan suuremmassa mittakaavassa. Mitä merkitsee yksi konkurssi, kun Alpeilla on kaunista? Kaukaa katsottuna ongelmat vaikuttavat aina merkityksettömiltä. Tietysti ongelmat tulevat takaisin, kun katsoo lähempää, mutta hetken irtiotosta voi ammentaa energiaa ratkoa ongelmiaan. Hyvin pienessä mittakaavassa hetken pysähtyminen teekupin äärelle tarjoaa irtioton arjesta. Aina ei tarvitse tehdä mitään tai juosta paikasta toiseen, välillä on hyvä pysähtyä.
Jokohan pian alkaisi riippumattokausi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti