Saanko jatkaa kesää, jos oikein haluan? Saanko jatkaa lomaa, jos pyydän kauniisti?
Kesä on ohi huomenna klo 8.15. Silloin pitää jälleen kaivaa kalenteri esiin ja olla perillä omista menoistaan. Pitää tietää mikä päivä on ja mitä kello on. Pitää olla opiskelija. Onhan siinä hyvätkin puolensa, mutta nyt en halua keskittyä niihin. Tämä on viimeisen lomaillan angstaus/kesän hehkutus -päivitys.
Kesä meni nopeasti. Oli töitä. Nyt ne tuntuvat varsin kaukaisilta. Viimeinen lomaviikko oli jotain kauan odotettua ja ihanaa! Viikko asuntoautoelämää. Viikko kiertolaisena. Se oli irtiotto kaikesta tavallisesta, kaikista velvotteista ja kaikista tavallisesti elämääni kuuluvista ihmisistä. Se oli väliaika. Samalla lomaviikkoni oli paluu lapsuuden maisemiin ja muistoihin.
Lapsuudesta muistelin reissuja Retrettiin. Muistin syöttäneeni sorsia Tykkimäen leirintäalueella. Muistin astuneeni paljain jaloin männyn käpyjen päälle. Muistin pelänneeni huusseja. Muistin reissun Kesämaahan. Muistin vanhat mielleyhtymät ihmisistä. Muistin kostean nurmikon, keinun pihapuussa, työmaakopin pihalla, pelien pelaamiset, uintireissut... Muistin lapsuuden kesät.
Yksin matkustaminen oli lähes kokoaikaisesti hienoa. Rakastin vapautta! Kukaan ei odottanut minua minnekään. Ei tarvinnut miettiä kestääkö matkakumppani liian kovaäänistä lauluani. Ei tarvinnut miettiä onko sillä toisella jo nälkä ja haluaisiko se jäädä leirintäalueelle. Kaipasin tosin kartanlukijaa, mutta en eksynyt juuri montakaan kertaa. Radikaalimmin ajoin harhaan silloin, kun pelkääjän paikalla istui ystävä, joka korjasi suuntaani pian.
Kaksi yötä vietin perhetuttujen mökillä. Siellä oli turvallista, oma tunnelmani oli kuin O:n luona. Olisin halunnut jäädä sinne pitemmäksi aikaa. Olin tervetullut, vaikken ollut pitänyt yhteyttä seitsemään vuoteen. Kuuluin sinne, vaikka en oikeasti tiennyt juuri mitään mitä heille oli seitsemässä vuodessa tapahtunut. Mutta minulle kerrottiin. Nämä päivät olivat täysin erilaisia verrattuna lomani muihin päiviin. Minulla oli seuraa enkä ajanut eteenpäin. En ollut kiertolainen vaan olin kalustukseen kuuluva henkilö. Näistä päivistä minulla ei kuitenkaan ole juuri kuvia. Näin jälkikäteen se hieman harmittaa.
Yhtä varmasti kuin alkoholista niin myös tiiviistä sosialisoinnista tulee krapula. Niin tuli jälleen. Eteenpäin lähtiessäni minua harmitti olla jälleen yksin. Kiinnityin vahvasti ihmisiin, joihin en ole pitänyt yhteyttä niin pitkiin aikoihin. Olen pärjännyt nämä vuodet mainiosti enkä ole ajatellut heitä kuin ohimennen muutamia kertoja. Tuona iltana minua kuitenkin harmitti valtavasti. Mutta, yhtä varmasti kuin krapulakin, tunne meni ohi. Seuraavana päivänä nautin jälleen ylhäisestä yksinäisyydestäni. Se oli reissuni viimeinen päivä. Se oli eilen.
Haluaisin takaisin lomaviikkoon. Mutta ainakin reissuni päämäärä tuli toteutettua: nyt tiedän olleeni lomalla. Vuoden 2011 kesällä on jokin selvä kiinnekohta, jota voin myöhemmin muistella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti