Kaveripiirini on rajoittunut. Kun kaveripiiri on riittävän homogeenistä, sitä helposti unohtaa millaisia ihmisiä kaveripiirin ulkopuolelta löytyy. Eilen minua kehuttiin kamalasti, koska osasin tulostaa 66 A4-kokoista siluettikuvaa. Vau. "Mistä sä löysit niitä?" KVG.
No, tätä ajatellessani tajusin, että osa ihmisistä on hirveän huonoja tietokoneiden kanssa. Itse omistan niin monta kaveria, jolta kysyä neuvoa pattitilanteessa, että unohdan helposti, että itse osaan käyttää koneita keskimääräistä kätevämmin. Kysy ja opi taktiikka toimii. Loppuen lopuksi kyse on vain yrityksestä. Haluan tehdä jotain, joten etsin keinon, millä tehdä se. Keksi idea ja toteuta se. Samaa taktiikkaa käytän ompelemisessa. Muut tekee sitä, mitä ne osaa, minä teen mitä haluan. Yleensä lopputulos on mukiinmenevä.
Olen huomannut myös, ettei perusosaamiseen kuulu myöskään ompelutaitoja, ruoanlaittotaitoa tai juurikaan taitoja musiikin saralla. En ole kuvitellut taitojeni olevan mitenkään erikoisia, mutta muiden osaamattomuuden katsominen on saanut minut arvostamaan taitojani enemmän. Vaikka edelleen väitänkin, että kyse on vain yrityksestä. Jos uskaltaa kokeilla, oppii matkan varrella hyödyllisiä taitoja.
Tarkoituksenani ei ole vähätellä muita ihmisiä. Eiliset kohteliaisuudet ja tämän päivän auringonpaiste vain saivat minut hetken verran arvostamaan itseäni.
Kyse on mukavuusalueista. Kun jotain konkreettisesti tehdään, osaan toimia ja tunnen olevani omalla kentälläni. Mutta kun keskustelu kääntyy elokuviin, näytteliöihin, historiaan, politiikkaan tai ylipäätään yleissivistykseen, en osaa sanoa juuta enkä jaata (tai lähinnä osaan sanoa "juu" ja "jaa"). Saatan vaikuttaa tyhmältä, mutta ainakin osaan tehdä itselleni pupun korvat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti