Tänään otin riippumaton kainaloon ja menin ripustamaan sen lenkkipolun viereiseen puuhun. Heti ripustettuani joku ulkomaanihme tuli kysymään tarvitsenko apua. Vastasin iloisesti hymyillen kielteisesti ja hyppäsin mattoon. Tästä huolimatta mies tuli viereeni ja rupatteli. Mielestäni se oli hetken hauskaa, mutta huomasin, etten pääse miehestä eroon millään. Lopulta keskustelu päättyi siihen, että hän vannotti minulle rakkauttaan. Tilanne ahdisti ja halusin hänestä vain eroon mahdollisimman pian. Pian pääsinkin.
Mietin, minkä takia ulkomaalaisten miesten lähentelyt tuntuvat aina inhottavilta. Loppuen lopuksi olen kaikkea muuta kuin kotonani tilanteessa, jossa minua suoraan ja kursailematta yritetään iskeä. Lisäksi olen tässä asiassa ilmeisen rasisti. Suorat ehdotukset ulkomaalaiselta saavat minut tuntemaan oloni uhatuksi. Itsesuojeluvaisto kieltää lähtemästä mukaan. Ehkä yhdistän nämä ihmiset baareja kierteleviin vanhempiin miehiin (yleensä ulkomaalaistaustaisiin), jotka yrittävät saada 16-vuotiaita lähtemään mukaansa.
Toisaalta suorat ehdotukset suomalaisiltakaan eivät saa minua luonnolliseksi, jos en yhtään tunne ihmistä. Liian suora lähestymistapa tuntemattomalta saa itsesuojeluvaiston heräämään. Vaikka toivoisin kiinnostusta osakseni, en osaa käsitellä sitä. Miten loogista.
Seuraavaksi kerron vastaavassa tilanteessa, että minulla on vaimo ja kolme lasta. Sen jälkeen kerron olevani 50-vuotias feministi, joka oli ennen mies.
Yyy, ikävää tuommoinen. Miten pääsit siitä lopulta eroon?
VastaaPoistaItsesuojeluvaisto on hyvä juttu ja jos kadulla (tai vastaavassa tilanteessa) tulee joku tekemään "suoria ehdotuksia", lienee parasta olla lähtemättä mukaan edusti kyseinen tyyppi mitä kansallisuutta tahansa.
Jos nyt kotimaan kokemuksia ajattelen, niin ei ole oikein tullut mitään ahdistavia lähentelyjä. Tietty mä en ehkä ahdistu helposti. Yleisesti ottaen suhtaudun ulkomaalaisiin liehittelijöihin lämpimämmin kuin suomalaisiin. Se johtunee lähinnä siitä, että suomalaiset on aina ympärikännissä, jos uskaltautuvat lähentelemään.
Mulla oli uudessa työpaikassa just ensimmäinen kunnon flirttisessio. Amerikkalainen muusikko. Musta tuntuu et ite lämpenen helpoimmin vaikkapa amerikkalaisille ja britille – ne osaa ottaa kontaktia, mutta tekee sen olematta ällöttävän niljakkaita tai teennäisen siveellisiä. Tykkään rehellisyydestä mutta kuitenkin hyvistä tavoista. Ja onhan se kiva, jos saa sen vaikutelman, että itessä kiinnostaa jokin muukin kuin sukuelimet.
Pahoittelut raa'asta kansallisuuksien yleistämisestä.
Itehän en yhtään yleistäny kansallisuuksia. :D Kännisiä on mun mielestä jotenkin helpompi käsitellä kun vaan puhtaasti lipeviä. Niille kun voi vaan sanoa äärettömän suoraan tai heittää jutun vitsiksi, kun tuskin kauheasti kuitenkaan muistelevat pahalla tai ollenkaan. Ehkä kysymys on tottumiskysymyksestä. Suomalaisten kanssa kuitenkin tullut niin paljon enemmän oltua tekemisissä, että käyttäytymismallit on suhteellisen ennustettavissa. Karvakäsien käyttäytymismallia sen sijaan ei tiedä juuri lainkaan.
VastaaPoistaPääsin tosta eroon vaan toteamalla, että lähes nyt siitä jatkamaan lenkkeilyä, mä haluan kuunnella musiikkia enkä halua olla sun kanssa enää tekemisissä. Hetken se jotain urputti, mut lähti lopulta suhteellisen suosiolla.