Vietän kolme päiväistä kulttuuriviikkoa. Tänään oli vuorossa leffa äidin kanssa. Aavikon kukka.
Elokuva somalialaisesta tytöstä, joka karkaa pakkoavioliittoa mutkan kautta Lontooseen. Lontoossa huippuvalokuvaaja bongaa tytön pikaruokalasta ja hups keikkaa! tytöstä tuli huippumalli. Erinäisten mutkien kautta, tietysti. Perustuu tositapahtumiin.
Sangen puhutteleva leffa. Iloinen yllätys oli, että vain alku oli sillisalaattia. Se oli selvästi liikaa leikelty. Tuli fiilis, että nyt ei mahtunut kaikki ohjaajan haluamat kohtaukset elokuvaan, joten piti karsia rankalla kädellä eikä lopusta vaan voinut karsia. Niinpä karsittiin alusta. Tosin on huomattava, että alun sillisalaatti täydentyi kivasti leffan aikana, joten on oikeastaan vaan pientä saivartelua kirjottaa siitä näin paljon kritiikkiä.
Joka tapauksessa: päähenkilö, Waris Dirien, löysi tiensä (tai hänen tiensä löydettiin) mallimaailman huipulle. Hän oli ensimmäinen julkimo, joka toi esille Afrikan naisten oikeudet: naisten ympärileikkaus on väärin eikä sitä mainita edes Koraanissa. Elokuva sai taas ajattelemaan miten julmaa ympärileikkaus on. Silpominen. Miehillä siihen on vielä joku syy, mutta naisille se tehdään lähinnä siksi, että miehillä olisi yliote naisiin tässäkin asiassa (tämä on hieman subjektiivinen näkemys, juu). Olen miettinyt tätä ennekin, minä kun tykkään miettiä ja lukea synkkiä kirjoja. Mende Nazerin omaelämänkerta nimeltä Orja on tässä suhteessa myös puhutteleva kirja, vaikka siinä se taisi jäädä aika pienelle osalle. Mutta onhan se hullun touhua! Ommella nyt nainen kiinni ja silpoa pois kaikki (riippuen tekotavasta, aina ei suinkaan poisteta aivan kaikkea) tuntevat osat sukupuolielimistä... Kolmivuotiaalta... Ei siitä nyt ihan hirveen vaikeaa ole tehdä vaikuttavaa kohtausta.
Ihmiset on hulluja. Voikohan evoluutiota syyttää tästäkin? Omistushaluiset miehet ovat päässeet helpommin lisääntymään? Vastarintaan nousseet naiset ovat kuolleet? (Prahan historiassa tästä on hieno esimerkki: naiset nousivat asein miehiä vastaan, mutta miehet voittivat; henkiin jääneet neitsyet (jotka luovuttivat ennen kuin kuolivat) pakotettiin naimisiin.) Vaikka omistushalu voi tietysti olla enemmän opittu kuin periytyvä piirre.
Joka tapauksessa oli kiva käydä äidin kanssa leffassa. Muisteltiin, että ollaan käyty vain kerran aikaisemmin katsomassa kahdestaan elokuvaa. Silloin katsottiin Titanic. Kaikesta päätellen olin siis 8-vuotias. Eihän siitä juurikaan olekaan aikaa.
Nauroin tänään Wiklundin mallinukkea, jolle oli piirretty viikset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti