Taas yksi tentti takana päin. Tämä oli niitä harvoja tenttejä, joihin asennoiduin voittajaks ennen tenttiin menoa. En siis olettanut pääseväni läpi, mutta oli joka tapauksessa hyvä taistelufiilis ennen tenttiä. Tuntui, että vaihteeksi osasinkin jotain: kuin olisin viimein päässyt kiinni siitä, mitä pitää oppia. Tentissä tosin kysyttiin taas jotain ihan muuta, mutta tällä kertaa se ei tuonut lamauttavaa tunnelmaa. Joskus se on tuonut.
Yksi hienoimmista asioista tentin jälkeen oli tällä kertaa ikkunan pesu. Edellisen alueen muistiinpanot olivat siis ikkunassa ja pesin ne pois. Tavallaan konkreettinen tapa siirtyä eteenpäin: pyyhkiä kaikki pois. Ikkunakin voi näemmä näyttää tyhjältä varsinkin näin pimeällä, kun ei näe ulos. Huomaan kääntäväni katseeni ikkunan oikeaan ylänurkkaan. En millään saa päähäni mitä siinä luki. Hyperkalsemia! Ei se ollut edes erityisen painotettu asia... Ehkä täytyy ruveta kahlaamaan seuraavaa tenttialuetta läpi, että ei ole niin tyhjää. Ihan kuin se olisi huono asia, tyhjyys. Tämän kevään tavoitteena olkoot, ettei kesätentteihin tarvitsisi mennä. Se on oikeasti minulle kova tavoite, vaikka voisi muista tuntua kovinkin simppeliltä.
Voi sydän! Nyt Diabetes-kirjan voi laittaa hyllyyn eikä sitä toivottavasti enää tarvitse lukea! Vaikka... Ehkä diabeetikon suuongelmat on kuitenkin pakko tarkistaa. Kysymysten on tarkoitus testata lukemista, ei oleellisten asioiden oppimista. Pitäisihän se jo pikku hiljaa osata ennakoida.
Tänään tuntui opiskelijalta, kun äiti teki auton vieressä voileivän ja antoi sen lisäksi kaksi sitruunaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti