lauantai 26. maaliskuuta 2011

elämänpeli

Hurjan kiva lauantai. Muistin taas, että tavaroiden järjesteleminenkin on oikeastaan ihan kivaa, jos sitä tekee pienissä erissä. Lisäksi on ylettömän vapauttavaa, ettei oikeasti ole mitään ehdottoman pakottavaa tekemistä.

Löysin internetin ihmeellisestä maailmasta Elämän pelin. Vietin sen kanssa hurjan hauskoja hetkiä. Juu, viime päivityskin oli ihmisten ihmettelemistä, mutta en jaksa välittää aihe kun nyt tuntuu olevan pinnalla joka mediassa. Mutta koittakaapa oikeasti päästä tossa pelissä "onnelliseen loppuun". Ainakin ensimmäisessä elämässä nimittäin oli sellainen, muista en tainnut mokomaa löytää. Hurjan hauskaa! Helpotuksena pelin pelaamiselle: valinnat tulee tehdä kuin kunnon kristitty, mutta kuitenkin lopulta tajuta, että "kristinusko on kokonaan ihmisten keksintöä ja humpuukia". Toinen valittu suosikkilauseeni: "Virnistelevä epäilyksen peikko alkaa pikkuhiljaa kutkutella atraimellaan Maijan posteriorista alaosaa!"

Toinen hassun hauska sivusto löytyi foorumilta, jossa kerrottiin muumien aivopesevän lapsia saatananpalvontaan. On aina hienoa lukea, kun aiheeseen syvästi perehtyneet ihmiset jakavat mielipiteitään. Katso ja hämmenny.

Ihmiset, jotka kuvittelevat olevansa aina oikeassa ja tietävänsä vastauksen joka asiaan, ovat jollain tavalla hyvin koomisia.

4 kommenttia:

  1. Ihana toi muumi-juttu :D Myystä olivat keksineet harvinaisen vähän, kun ottaa huomioon, että sen äitee vaikuttaa olevan noin sadan lapsen yksinhuoltaja, jolla on ollut seksuaalisia suhteita useamman eri henkilön kanssa. Väitä, että ei ole nyt sydän ollut mukana näissä tutkimuksissa ja on ihan selvästi puolihuolimattomasti tehty. Pitäisiköhän postata täydennetyt yksityiskohdat tonne foorumille :D

    VastaaPoista
  2. Oikeestaan kannattais samantien tehdä muumeista kunnon tutkimus ja julkasta se jossain arvostetussa kristillisessä lehdessä Ameerikoissa. :D Mutta kieltämättä hiukan vaikutti siltä, ettei sarjakuvia ole ainakaan luettu, vaikka niistä toi kuvitus onkin (mikä on tietty ymmärrettävää, kun ne on jokseenkin pelottavamman näkösiä). Ne kuitenkin oikeesti vetelee LBJ-pillereitä, palmuviinaa ja rommia niissä. Vähänkö se on kamalaa ja ties mihin noituuteen viittavaa! ;)

    VastaaPoista
  3. Kaikki tietää että kunnon noidat tekevät etelänreissuja ja vetelevät huumeita ja palmuviiniä ja rommia. Niin ne keskiajallakin tunnistettiin :D Vai oliko se merirosvot?

    VastaaPoista
  4. Landover Babtist Church on muuten huumorisivusto ajattelin kertoa. Tarkastakaa vaikka wikipediasta.

    VastaaPoista