tuu ihan vaan ittenäs.

Ensin ideoitiin kamppanja Älä alistu!. Se harmitti ihmisiä. Ei oo kivaa, että homous kriminalisoidaan ja tuodaan esille itse päätettävänä asiana. Sitten tehtiin vastaiskuna Älä alistu homofobialle! facebook-kamppanja. Facebookin ylläpidon mielestä tällainen ei ilmeisesti ollut kivaa ja ylläpito poisti molemmat edellä mainitut tapahtumat sekä jälkimmäisen tapahtuman perustajan tilin.

Tämän jälkeen facebookiin ilmeistyi uusi tapahtuma, Älä alistu facebookin homofobiselle sensuurille!.

Hieman minua ihmetyttää, ettei vastaiskun tehneet tahot maininneet facebookin poistaneen myös Älä alistu!-kampanjan facebookista. Sinänsähän varsinainen tapahtuma protestoi kuitenkin sitä vastaan käytännössä (ajatuksen tasolla tietysti alkuperäistä vastaan, mutta sille ei varsinaisesti tehty mitään). Minusta sen olisi voinut mainita. Se olisi tuonut itselleni ajatuksen, että toiminnallani on väliä: jotain on saatu tehtyä! Ei tietenkään ole kivaa, että myös oma tapahtuma poistettiin ja näin ollen lakaistiin koko asia maton alle kuin sitä ei olisi tapahtunutkaan, mutta silti jotain oikeasti tapahtui.

Älä alistu! -kampanja tietysti jatkuu netin muilla poluilla. Kampanja ärsyttää minua suunnattomasti ja sai minut harkitsemaan kirkosta eroamista. Ajattelin kuvitteellista ihmistä, joka on epävarma omasta seksuaalisuudestaan, puhuu jollekin uskovalle asiasta ja kärsii lopun elämäänsä hirveästä itseinhosta. Mieleeni nousi syksyllä minulle esitetty kysymys: "Kuuluks sä vielä kirkkoon?" Kysymys oli aseteltu tavalla, joka oletti kaikkien eroavan kirkosta ennemmin tai myöhemmin. Silloisen homo-keskustelun alla se oli tietysti varsin ymmärrettävää. Ja onhan tämä nyt kauhean ristiriitaista! Jos minulta nyt kysyttäisiin, liittyisinkö kirkkoon, vastaus olisi ei. "Mutta kun tässä nyt ollaan, niin mitä sitä muuttamaan..." Päätös se on päättämättä jättäminenkin. Kypsyttelen asiaa vielä hetken.

Koko homoseksuaalisuuden nostama kohu ärsyttää. Mitä sitten? Miksi ketään kiinnostaisi kenen kanssa minä seurustelen (jossei hän siis elämääni aktiivisesti liity)? Minkä takia on kenenkään mielestä enemmän oikein, että seurustelisin umpihullun ja äärettömän väkivaltaisen miehen kanssa kuin että seurustelisin ihanan ja sympaattisen naisen kanssa, joka tekee minut onnelliseksi? En ymmärrä, miksi ihmisiä jaksaa kiinnostaa mitä muut tekevät, jos niiden muiden tekemisistä ei ole kenellekään haittaa.

Älä alistu himolle. Voi hyvää päivää. Joko kohta palataan siihen, että esiaviollinen seksi on rikos? Himostahan siinäkin on kyse. (Tiedän kyllä, että on nuoriakin ihmisiä, jotka ovat nytkin tätä mieltä.) Miksi seksin muutenkaan pitäisi olla niin kamalan suuri asia? Ja erityisesti: miksi minun harjoittaman seksin pitäisi olla jollekin muulle jotenkin iso asia? Minä en tule neuvomaan miten sinun pitäisi elämääsi elää, joten etkö sinä voisi antaa minun elää omaa elämääni niinkuin minä haluan?

Minä olin joskus sitä mieltä, että uskonto tuo ihmisiä yhteen ja kirkko on laitoksena ihan jees. Sittemmin huomasin, etten minä halua olla niiden ihmisten kanssa tekemisissä. Minä olin heidän kanssaan liian erilainen.