Ihmisten välillä on voimakas magneetti toisiaan kohtaan; jokainen meistä haluaa jonkun, jonka kanssa olla. Vain luonnonoikut haluavat olla aina yksin.
Välillä mietin onko tämä kaikki todella sen arvoista. Onko muiden ihmisten kanssa oleminen todella niin tärkeää? Tällä kertaa mietin sitä muiden takia. Äiti sanoi joskus, kun olin vielä pieni, että on se hyvä, ettei minulla vielä ole poikakavereita - niistä tulee murheita ja kyyneleitä. Tajusin kyllä jo silloin, että paikkansahan sen täytyy pitää, olinhan lukenut ison kasan nuorisokirjoja. Näin myöhemmin olen huomannut, etten ymmärtänyt miten paljon tuo lause pitääkään paikkansa.
Ihmissuhteet. Siinä on kyllä se elämän osa-alue, jota kukaan ei voi sanoa hallitsevansa täysin. Olenko skeptinen? Kenties. Jollain tavalla tuntuu, että ihmisissä on jotain pahasti pielessä. Kaikki hakevat itselleen ihmistä, joka kulkisi elämässä vierellä. Kaikilla on sama päämäärä, mutta sitä päämäärää hakiessa ihmiset tuntuvat kovasti paljon satuttavansa toisiaan. Vahingossa tai tahallaan. Ehkä ihminen on vahingossa kehittynyt liian pitkälle. Enää ei riitäkään se, että kumppanilla on kaikista komeimmat sulat tai mahtavin pyrstö. Ihmisille mikään ei ole yksinkertaista.
Olen oppinut pitämään kamommillateestä.
Ei ole ei.
VastaaPoistaIhmisiä on aivan liikaa, että vois löytää sen josta pitää. Vaihtoehtoja on liikaa.
Ja kun löytää kivan, niin se onkin jo lakannut etsimästä ja löytäny jonkun toisen kivan.
Ja ihmiset peittää hajuvesillä ja dödöillä ja ties-millä luontaisen hajunsa, josta heti tietäis tykkääkö toisesta vai ei. Se on väärin. Haluan tarkemman hajuaistin.
Ja! Jos käyttää e-pillereitä, niin hajuaisti pettää: sitten ei pidä niistä miesten hajuista, jotka olisivat oikeasti geneettisesti hyviä. Tämänkin elämää tärkeämmän tiedon tarjosi Turun lääketieteellinen tiedekunta.
VastaaPoistaHö. Ihmiset on tehny maailmasta liian valmiin ja vaikean.
VastaaPoista