Vietin mahtavan viikonlopun.
AATU ja Medixit. Siinä kahdet bileet, joita en vaan halua jättää väliin. Vappu kuuluu samaan kastiin, mutta muuten samanlaisia tänne-on-pakko-päästä bileitä ei ole. Tällä kertaa kaikki nämä kolme olivat puolentoista viikon sisällä. Jotkut paheksuvat, minä en.
Vappu on hieno, koska kaikki ovat iloisia ja kaikki kaverit ovat mukana. AATU on hieno, koska opiskelijoita on vaan niin tuhannesti ja tapaa kaikkia uudempia ja vanhempia tuttuja. Medixit ovat parhaat ikinä, koska tunnelma on niin mahtava! Medixeillä tietää, että kaikki opiskelevat lääketiedettä. Medixeillä voi mennä juttelemaan kenelle tahansa eikä kukaan katso kieroon asenteella "kuka sinäkin luulet olevasi ja miksi kuvittelet, että haluaisin puhua kanssasi?". Medixeillä kenelläkään ei ole mitään sitä vastaan, että saa minusta uuden juttukaverin. Tai jos on, he eivät tuoneet sitä esille.
Mutta myönnän: neljä päivää haalarit päällä on aika paljon. Tänään ei tehnyt yhtään mieli herätä ja lähteä osastolle. Tänään en jaksanut keskittyä potilaan tutkimiseen (eikä kyllä jaksanut kukaan muukaan). Eilen en jaksanut lähteä syömään kakkua ja uunijuustoa. Mutta en kadu pätkän vertaa, että olin mukana kaikessa. Medixit ovat jotain, mitä en kyllästy hehkuttamaan. Vaikka ne on äitienpäivänä ja aina harmittaa, ettei voi olla täydesti mukana äitienpäivänä ja viedä äidille aamiaista sänkyyn. Mutta en voi sille mitään: 2 vuorokautta 300 lääkisläisen kanssa voittaa äitienpäiväperinteet mennen tullen. Vaikka se harmittaakin.
Puhuin tänään kaverille, joka ei lähtenyt Medixeille mukaan. Sitä harmitti. Itse olen huomannut, että pitää tuntea itsensä. Tiedän, että minua harmittaisi ihan liikaa, jos en lähtisi medixeille, menisi AATUun tai juhlisi vappua. Viime vuonna tiesin, että proffiksilta (elikäs vuosijuhlilta) pois jääminen harmittaisi liikaa, joten menin sinne. Tänä vuonna tiesin, mitä proffikset ovat, ja päätin, ettei poisjääminen harmita. Eikä harmittanutkaan.
Tie onneen: tunne itsesi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti