torstai 9. joulukuuta 2010

käytäntö opettaa

Tänään olen oppinut seuraavaa:
Tekosyiden keksiminen paikalta liukenemiseksi on hyväksyttävää sekä melkeinpä suositeltavaa.
Oppimistapojeni perusteella minusta olisi tullut oiva kirurgi.
Vähän tietoa on toisinaan parempi kuin paljon tietoa.
Kaikkea ei tarvitse eikä kannata kertoa muille ihmisille säästääkseen heidän mielenrauhaansa. (Minkä toki jo tiesin, mutta minkä muistan liian harvoin.)
Aina ei tarvitse olla aktiivinen ja kuuliainen, mutta kaikki eivät sitä tiedä.
Kurkkukipu lisää halua puhua. Itsekseen.

Joulu lähestyy. Yleensä olen aktivoitunut joulun suhteen jo reippaasti marraskuun puolella. Nyt joulu on käynyt vain välillä mielessä. En tiedä pitäisikö siihen suhtautua mitenkään. Haluaisin joka tapauksessa kunnon tonttulakin tai pukeutua lahjapaketiksi. Minulle kelpaavaa tonttulakkia en löytänyt ja tiedossa ei ole tilaisuuksia, joihin olisi sopivaa pukeutua lahjapaketiksi. Toisaalta löysin tänään hyviä kulkusia, joten kauppareissailu ei ollut millään tapaa turha.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti