Itsekseen kovaäänisesti nauraminen on taito, jonka olen todella oppinut vasta viime aikoina. Nauran aina ja kovaäänisesti muiden ihmisten keskuudessa, mutta yksin en ole nauranut juurikaan. Nykyisin nauran. Jopa sietämättömän paljon, voisi joku sanoa.
Katsoin Naurun tasavaltaa. Siinä mietittiin mille saa nauraa, mille ei saa nauraa ja miksi joku on hauskaa. Itse olen yksinkertaisen huumorin ystävä ja nauran vaikka mille. Siksi en ole loistelias huumorin tekijä itse, koska rakastan nauraa myös omille vitseille. Nauran myös muiden naurulle, vaikken oikeasti olisi ymmärtänyt edes vitsiä. Nauran tilanteelle.
"Elämäsi helpoin yleisö."
Tällä viikolla en ole saanut nauraa tarpeeksi. En ole ollut kenenkään kanssa missään nauramassa. Niinpä nauran itsekseni telkkarille. Nauraisin mieluummin ihmisille. Mahtaakohan joku ärsyyntyä minuun nauruni takia? Varmasti joku. Aika sama. Huomenna saa taas nauraa ihmisille.
Tänään haaveilin telkkarista. Laittaisin sen seinälle ja käyttäisin liikaa aikaa pelaamalla nintendoa. Tänään ihastuin tetrikseen pitkästä aikaa. Mitenköhän kauan minulta kestäisi kyllästyä pelaamiseen? Miksi kukaan tarvitsisi muuta pelikonsolia kuin kasibittisen nintendon? Vaikka onhan wii hauskaa vaihtelua, myönnän. Epäilen, että saatan hairahtua ja ostaa telkkarin. Se tuntuu jollain tapaa hölmöltä. Haluan telkkarin, koska haluan pelata nintendoa. Asun niin pienessä kämpässä, etten voi ottaa vastaan (ilmaista) kuvaputkitelkkaria. En oikeastaan edes tiedä miksi olen niin kovasti kaiken uuden ostoa vastaan. Miksi ostaa jotain, jota ei todella tarvitse? Koska se on kivaa.
"On terve reaktio, ettei naura kaikelle."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti