Linnottaudun rättiväsyneenä makuuhuoneeseen kuuntelemaan musiikkia. Puolen tunnin päästä löydät minut sängyltä puukko kädessä muovin palasten ja sähköjohtojen keskeltä kädet naarmuilla. Mitä teet?
Haluaisin, että minulla joskus olisi ihminen, joka tulisi paikalle ja ihmettelisi mitä teen. Vastaukseksi riittäisi "inspiraatio iski". Tämä ihminen ei marmattaisi roskista sängyssä ja lattialla vaan kysyisi mikä on projektin nimi. Hän ei myöskään sanoisi kuivasti, että olisin voinut käyttää puhtini hyödyllisemminkin (vaikka tiskaamiseen). Ei. Hän ymmärtäisi, että inspiraatiot on tehty käytettäväksi. Se, ettei jälkiä tee mieli heti siivota, olisi vain sivuseikka, joka sekin ymmärrettäisiin. Ei siitä todella ole kenellekään mitään haittaa, että lattialla on roskia. Eikä se, että käteni ovat semisti naarmuilla, olisi vakavaa vaan lähinnä normaalia. Lisäksi tämä ihminen hymyilisi sille riemulle, jonka sain löydettyäni erilaista johtoa.
Tilanne on tietenkin täysin hypoteettinen. Nyt minulla ei ole ketään, joka ihmettelisi tai paheksuisi tekemisiäni. Oma kritiikki on yleensä sitäkin karumpaa, mutta sen kestääkin paremmin. Kun puhuu itselleen, tietää, ettei loukkaa ketään.
Mutta katsokaa! Hän teki puun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti