Tälläkin kertaa suurin murhe Porissa oleilussa on säälittävät kahvikupit. (Tai suurin murhe heti sen jälkeen, että täällä kehittyy akuutti läheisten sosiaalisten kontaktien puute, koska ketään kaveria ei tänne tälle viikolle ole nakitettuna.) Olen juonut tänään noin kahdeksan kuppia kahvia. Yksi kupeista oli iso, loput seitsemän olisi kotona mahtunut yhteen kuppiin. Nyt ymmärrän miksi kahvinkeitin on sijoitettu pöydän viereen eikä lavuaarin ja keittolevyn yhteyteen: ei tarvitse koko ajan nousta santsaamaan. Se, ettei jälkimmäisten yhteydessä ole pistorasioitakaan, on vain sattumaa. Miksi kukaan haluaa juoda kahvia desin mukista? Suomalaista kahvia? Englantilaisessa mittajärjestelmässäkin kuppii tarkoittaa 2,4 desiä. Ovatko desin kupit pula-ajan keksintö?
Tänään pää ei ole tuntunut skarpilta, joten päätin vähentää lukemista ja mennä sen sijaan jouluostoksille. Tämä tosin tarkoitti sitä, että autossa istumisen sijaan kävelin ulkona puoli tuntia. Porissa on kylmempää kuin Turussa. Mahtoikohan tämä nyt taas olla ihan fiksua? Nyt ei saa sairastua.
Joku oli jättänyt jääkaapin pakastelokeroon tobleronea. Sydämeni särkyi, koska suklaa oli jäähileen peitossa. Mahtaako se silti olla syötävää? Mitenköhän vanhaa se on? Se on ehkä kesältä, koska se oli pakastimessa. Miltähän kesältä?
Hajautuksessa ollessa saa ostaa oikeasti hyvää leipää ja syödä suklaata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti