Myönnän, elän saippuakuplassa. Vaaleanpunaisessa saippuakuplassa. Olin ihan todella kuvitellut, että äärirasisteja ei Suomesta suuremmin löydy. Olin kuvitellut, ettei kenenkään oikeasti tarvitse pelätä kaupungilla ihonvärinsä takia. Olin väärässä.
Turun Sanomat kertovat sivun verran Turun uusnatseista. En oikeasti haluaisi uskoa, että jotkut ihmiset kuvittelevat ulkomaalaisten olevan huonompia ihmisiä (jos ihmisiä ollenkaan). Perustavat facebook yhteisöjä, joissa kaikki samanhenkiset voivat kokoontua. Se on pelottavaa, tyhmyys tiivistyy joukossa. Lisäksi huomasin tunnistavani eräässä vanhassa tutussani uusnatsien piirteitä. En sinänsä epäile rasistiksi, mutta ajatustoiminta on suunnilleen yhtä laaja-alaista. Minua ärsyttää aina ihmiset, jotka eivät suostu kuuntelemaan (saati ymmärtämään) toista näkökantaa. Ihmiset, jotka perustelevat olevansa oikeassa "koska olen oikeassa". Perjaatteessa perusteita ei ole eikä perusteita väitteen vääryydestä suostuta ymmärtämään eikä kuuntelemaan. Uskonnoissa on myös paljon tätä samaa. Mutta ei saa ymmärtää väärin, minusta ihminen saa ajatella mitä vain, kunhan ei häiritse tai vahingoita ajatuksiensa takia muita. Tai mieluummin edes itseään.
Erinäiset lehdet ovat myös uutisoinneet peruspalveluministerin suunnattomasta huolesta, että suomalaiset tulevat vahingossa humalaan. Hui kauheaa! Ongelmana ovat siis laatikkoviinit, joiden menekkiä on vaikea arvioida. Parannusehdotuksena onkin, että laatikkoihin saisi mitta-asteikon, josta näkisi paljonko viiniä on kulunut. Varsin ymmärrettävä näkökanta: jos viiniä juo suoraan laatikon kaatonokasta, on menekkiä todella vaikea arvioida. Parastahan olisi, jos kaikkeen alkoholiin liitettäisiin alkomittari, johon pitäisi puhaltaa ennen kuin juomaa voisi saada. Holhoustako? Epäilen.
Eilen tein havainnon, että joulu lähestyy vääjäämättä. Lisäksi aika ennen joulua on kovasti siivouksella täytetty. Se niistä omista joulujärjestelyistä ja -siivouksista sitten. Kyllähän minä tiesin, että tämä on odotettavissa, en vain muistanut sitä. Eikä sillä, että minulla mitään kovin paljon sovittuna olisi ollutkaan, vähän vain. Päätin kuitenkin, että äidin luoksekin saadaan joulu, joten menen sinne ja teen jouluruoat. Saanpahan ainakin juuri sitä, mitä itse haluan: jälkkäriksi jouluista panna cottaa.
Loppukevennyksenä pätkä supikoira-uutisesta: "5,3 euron budjetilla toimivan hankkeen rahoitus tulee pääosin EU:n Life+-varoista ja Ruotsin valtiolta." Dude! Tuon budjetin minäkin voisin tuplata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti