Eilen minulta tultiin kysymään kuulumisia. Perus baarissa-puolitutulle vastauksen jälkeen kommentti oli: "Kuuluu sulle taatusti parempaa kun mulle." Ilmeisesti kysyjällekään ei kuitenkaan kuulunut mitenkään erityisen huonoa, joten kommentti jäi ihmetyttämään. Pohdiskelin onko se tosiaan niin, että vaikutan ulospäin niin positiiviselta, ettei minulle voi kuulua huonoa? Kummitätikin kehui, että olen niin ihanan positiivinen myyjä. Otin sen suurena kohteliaisuutena enkä vähiten sen takia, että olen vain itseni. Mielestäni en tee mitään erikoista.
Paljon on aikaa siitä, kun olin se hiljaisempi hissukka. Nykyisin puhua lörpötän välillä liikaakin. Hissukka-ajoista perinnöksi on kuitenkin jäänyt lievä epävarmuus, joka nostaa päätään välillä. Tänään oloni oli hyvin epävarma, kun odoteltiin tuutoriryhmän kanssa toista tuutoria saapuvaksi. Pieni ääni päässä mutisi, ettei saa jättää minua yksin näiden kanssa, en minä tiedä mitä kuuluu tehdä tai puhua. Minä, jonka kuuluisi olla se viisas ja varma kliininen tuutori. Oltiin sitten aika hiljaa.
Illalla olin enemmän elementissäni ja tutustuin ihmisiin. Muistan nimiäkin! Huomaan muistavani paljon helpommin hauskan oloisten ihmisten nimiä. Lisäksi muistan naisten nimet huonommin. Naiset eivät yleensä ole niin täynnä persoonaansa kuin miehet, ehkä se johtuu siitä. Nimi kertoo ihmisestä vähemmän kuin mikään muu, ehkä niin. Kuitenkin olen huomannut, että yleensä ihmisten nimet sopivat heille, mutta muut nimet eivät sopisi niin hyvin. Onko nimi enne vai kasvaako ihminen nimensä näköiseksi? Vai onko tämä kaikki vaan mielikuvituksen luomaa illuusiota? Samannimiset ihmiset voivat olla aivan eri oloisia, mutta silti molemmille se nimi sopii juuri täydellisesti. Ei, tässä ei ole mitään logiikkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti