Juoksee saksien kanssa on Augusten Burroghsin kirjottama kirja. Sen päähenkilönä on poika, joka haluaisi isona olla joko lääkäri tai julkkis. Hän arvostaa ja ihailee lääkäreitä, koska lääkäreillä on puhtaan valkoiset takit. Raikkaat, puhtaat, valkoiset takit ja kaulan ympärillä kiiltävät hopeiset stetoskoopit. Hän kuvittelee kaikkien lääkäreiden asuvan siististi ja tyylikkäästi. Stereotypikoita. Ennakkoluuloja. Olisin tuolle pojalle suunnaton pettymys, arvelen. Minulla ei ole kotonani puhtaan valkoisia pintoja. Suuret valkoiset pinnat ovat minusta kolkkoja enkä pidä niistä. Suuret tyhjät tilat ovat minusta hukkaan heitettyä resurssia. Olisin pettymys.
Juoksee saksien kanssa kertoo kuitenkin paljon muustakin, mutta olen lukenut siitä vasta murto-osan. Ehkä kerron siitä enemmän toiste, ehkä en.
Anski antoi minulle tänään Anni Nykäsen Mummo-sarjakuvakirjan. Ilahduin ikihyviksi, mummo on ihana! Mummosta kaikki voivat löytää jotain itsestään. Haluaisin vain istua, juoda teetä ja lukea tuota uudestaan ja uudestaan.
Eilen minulla oli kivaa. Baari tarjosi vanhoja ja uusia tuttuja, ihmiset tarjosivat muutamia kohteliaisuuksia. Minä olin iloisen ulospäinsuuntautunut ja avoin. Minut kutsuttiin jatkoille, mutten mennyt. Kutsujatkaan eivät menneet. Pohdiskelin tapaani muodostaa siltoja ihmisten luo ja muuttaa nämä sillat huomaamattani seiniksi. Se harmitti, mutta ymmärrän sen väistämättömäksi osaksi elämää ja ihmissuhteita. Muutosta.
Aina tulee uusia ihmisiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti