"it is so unreal"

Radio lauloi, että asiat ovat epätosia. Minulle jäi epäselväksi mistä asioista oli kyse, joten keksin itse.

Tuntuu epätodelliselta, että ensi kesänä saan osittain tehdä niitä töitä, joita voisin teoriassa tehdä seuraavat 40 vuotta. Enkä olisi ikinä uskonut hermoilevani kesätöistä syyskuussa edes lievästi.

Tuntuu epätodelliselta ajatella oikeasti mitä tekee neljänkymmenen vuoden aikana. Se on niin pitkä aika. Jo kolme vuottakin tuntuu niin pitkältä ajalta, kun ajattelen sitä taaksepäin. Tai eteenpäin.

Tuntuu epätodelliselta ajatella, että olisin jostain vastuussa. Että olisin jotain muuta kuin vain opiskelija, joka asuu pienessä opiskelijayksiössään ja tuskailee pieniä opiskelijamurheita opiskelijaelämän ohella.

Tuntuu epätodelliselta, että minusta ihan oikeasti tulee kaiken sen vannomisen jälkeen lääkäri. Vieläkin se tuntuu epätodelliselta. Enää en edes muista miksi minusta ei koskaan ikinä pitänyt tulla lääkäriä. Inhosin verta. Missä vaiheessa ihmisen sisälle näkeminen muuttui ällötyksestä kiinnostavaksi?

Tuntuu epätodelliselta, että olen alkanut viihtyä sairaalassa. En enää haista sairaalaa aina kun sinne menen eikä se haju enää häiritse minua juurikaan.

Tuntuu epätodelliselta, että tämän hetkinen elämäntilanne oli joskus jotain hyvin kaukaista ja jotain, jota en koskaan kuvitellut eläväni.

Tuntuu epätodelliselta, että ulkona täytyy käyttää hanskoja ja pipoa.

Tuntuu epätodelliselta, että joidenkin mielestä minä olen vanha, viisas ja saavuttanut jotakin. Minun mielestä minä olen aivan tavallinen, en kovinkaan vanha enkä varsinkaan kovin viisas.

Tuntuu epätodelliselta, että ulkona aurinko paistoi tänään niin kirkkaasti, että se häikäisi, ja kuitenkin aamulla oli niin pimeää, että melkein masensi.