matkalla nörtiksi

Tein sen! Ratkaisin elämäni ensimmäisen Rubiikin kuution! Suuri suutio löytyi lelukaupasta, paketti lupaili vinkkejä ratkomiseen, paketissa ei ollut vinkkejä ratkomiseen ja intarwebs pelasti innostukseni. Innostuin kuutiosta kun katsoin dokumentin, jossa kuvattiin kuutioon hurahtaneita. Kai kiinnostuin siitä mikä kuutiossa on niin viehättävää, että sille jaksaa antaa lähes koko elämänsä. 

Kuution ihmeelliseen maailmaan perehtyessäni ymmärsin mikä siinä viehättää. Ratkaisun etsiminen on sinänsä haastavaa, mutta silti ratkaisu on aina löydettävissä. Niinkuin dokumentissakin sanottiin: "Elämässä on monia asioita, joihin ei ole edes olemassa oikeaa ratkaisua. Kuutio tarjoaa kuitenkin yli 43 triljoonaa ongelmaa, joista jokaisen osaa ratkaista." Lisäksi kuutio on hirmuisen koukuttava. Ratkaisu on löydyttävä, ennen ei mennä minnekään! Puhumattakaan, jos minäkin rupeaisin ratkaisemaan kuutiota kellon kanssa: ensi kerralla menee taatusti vähemmän aikaa ratkaisuun. Jotain, jota voi hallita täysin.

Samalla kun huomasin ymmärtäväni kuutioon hurahtaneita, huomasin valuvani aina lähemmäs nörttiyttä. Nintendolle ja erityisesti tetrikselle kuuluu luonnollisesti osa kunniasta. En toisaalta näe nörttiyttä välttämättä huonoksi ominaisuudeksi. Myönnän, että täysin tietokoneen käyttöä hallitsemattomat ihmiset kummastuttavat minua toisinaan. Toisaalta yleensä kyse on siitä, ettei uskalleta kokeilla mitä mistäkin tapahtuu. Ei se mene rikki, vaikka vähän testaileekin. Mutta kuten Muumimammakin sanoo: "Tärkeintä on, että pitää ylipäänsä jostain."

Käytiin tänään katsomassa Rare Exports. Suosittelen. Vaikka sitä on vähän joka suunnalta hehkutettukin, niin se oli varsin erilainen elokuva kuin luulin. Siinä oli monta tasoa. Ihan niinkuin jäteissä!

Päivän kohteliaisuus: "Sulle voi puhua ilman pelkoa, että vaipuisit psykoosiin."